Vihaan palvelemista

D/s:n ytimeen kuuluu usealla parilla palveleminen. D:n miellyttäminen kliseisin, oi niin mukavin tavoin: jalkahierontaa, paneutuvaa suihinottoa, ruuan tuomista nenän eteen kuin 50-luvun kotirouva konsanaan... Sellaista kokonaisvaltaista pehmeyttä olemuksessa, innokkuutta joka suuntautuu D:hen - kuin kaikki mitä tuo ihmeolento tekee olisi niin valtaisan kiinnostavaa. Tämä on ehkä enemmän sitä millainen olen itse kun tämänkaltaiseen moodiin päädyn. Olen suu messingillä, silmät säihkyy ja olen lapsekas ja leikillinen liikkeissäni. Haltioitunut ja onnellinen siitä että saan olla niin kinky kuin olen ja esiintyä siinä s-roolissani Herralle pidäkkeettä ja nauttia siitä vaikka se onkin ristiriitainen asia itselleni.

Toisenlaistakin palvelemista skenen kaanoniin kuuluu. Tässä ääripäässä sub on äänetön ja näkymätön taustahahmo joka ei katso koskaan silmiin. Ojentelee vain virvokkeita lattianrajasta. Esine, orja, palvelija jonka tehtävänä ei ole kuin tehdä D:n olo mukavaksi. Ei kiihottaa, ei hakea kontaktia. Tämänkaltainen palvelija en ole koskaan ollut vaikkakin pidän tällaista kiihottavana, tosin ehkä lähinnä oman sadistisen/D-puoleni vuoksi…

No mutta mitäs sitten kun minulta halutaan palveluasennetta ja -tekoja kinkykontekstissa? Voin kertoa että se vituttaa törkeästi.

Minulla on jonkinlaisia vihanpurkauksia ollut läpi koko elämäni, sellaisia joissa kehon ja pään täyttää raivo ja halu satuttaa. Räjähtää silmille, tuhota, purkaa se tunne siihen ihmiseen joka siinä edessäni on ja on sen triggeröinyt tai muuten vaan riittävän lammas että saa jo olemuksellaan raivoni nousemaan suuremmaksi.

Juuri tällaisia tuntemuksia tunnen välillä jos koen että minua nöyryytetään tietyllä tavalla enkä voi päästä siitä tilanteesta pois. Silloin se nousee siitä olosta että alennan itseni kun jään ja tottelen. Sietämätön tunne.

Ja juuri tämän tunsin tänään aamulla kun Herra halusi palvelevaa suihinottoa. (Vittu että vituttaa muuten tämänkin Herra-sanan käyttö täällä blogissa… Se on niin kliseistä ja en koe sitä omakseni mikä on se suurempi ongelma. En käytä mitään puhuttelunimeä kuten Herra tms. missään tilanteissa. Minua kyllä kutsutaan omalla lintunimelläni joka siis ei ole ‘pikkulintu’. Mutta se on eri asia, se on merkityksellinen ja kaunis ilmaisu korvissani...)

Palvelevaa suihinottoa siis. “Mene antamaan vähän suuta. Hellästi ja tunteella.” Ei ole helppoa lähteä sinne haaroväliin tuollaisen jälkeen. Teen sen lähes aina vastahakoisesti tai kiusaantuneena alistumisestani, niin nytkin. Menin kuitenkin aikani vänistyäni vastaan. Osaksi teen sen siksi että kiihotun pakottamisesta ja siitä että Herra ärsyyntyy ja muuttuu vaativammaksi. Osaksi myös koska ei huvita ottaa juuri silloin suihin ja ärsyttää kun tietää että on pakko tai tilanne eskaloituu.

Lopulta menin ja maattiin kummatkin kyljellämme sängyssä. Otin hetken pehmeästi ja lutkuttaen suihin. Toivoin jonkin aikaa että se toimisi itselläni ja tipahtaisin alistuneeseen olotilaan, joskus se nimittäin toimii loistavasti juuri tässä asetelmassa. Näin ei käynyt, ärsytti liikaa se palvelemisen tahtominen. Annoin ärsyyntymisen ja vastahakoisuuteni näkyä lähes täysin pidäkkeettä.

Herrani huomasi sen etten ole mukana hommassa oikein millään tavalla ja alkoi kevyesti panna suuhuni. Nyt sekään ei toiminut, mikään ei ollut hyvin itselläni. Oksennuksen maku vain nousi suuhun ja vitutti se palvelemisodotus yhä ja se että olen tässä tilanteessa että joudun myötäilemään Herrani haluja ellen halua epämiellyttäviä seuraamuksia. Paineita, odotuksia, palvelemista, alistumista...liikaa kaikkea.

Kummatkin ärsyyntyivät yhä enemmän. Herra kääntyi selälleen ja kehotti ottamaan kunnolla suihin, pehmeästi ja taas sillä hemmetin tunteella… Silloin alkoi itselläni jo keittää kunnolla. Lopulta otinkin suihin mutta en todellakaan niin kuin parhaiten osaan. Yhä enemmän myös raivo alkoi nostaa päätään ja lopulta käytin niin paljon hampaita ja lopetin aina välillä että tilanne kuitenkin eskaloitui. Halusin todella satuttaa Herraani. Halusin purra, repiä, hyökätä. Lyödä ja raastaa päästä niin että Herra olisi vain äänetön kasa mitätöntä lihaa.

Alistuvan puhetta…? Ei varmaan kenenkään parisuhteessa olevankaan puhetta… En kuitenkaan tehnyt mitään. Puristin hampailla vain vähän epämukavan tiukasti ja yritin miettiä järkevästi raivoni keskellä.

Irroittauduin ja lopetin, puhuimme kovalla äänenvolyymilla muutamia asioita toisillemme. Herra sanoi että minun tulisi tehdä kunnolla, omistautuen ja olla siinä mukana henkisesti. Tehdä kuten silloin kun haluan olla mahdollisimman hyvä Herralleni ja palvella suullani. Minä sanoin takaisin että voin tehdä sen niin että luulet minun olevan siinä henkisesti mukana ja palvelevan, mutta oikeasti en. Että voisin vain teeskennellä ja suorittaa roolin, näytellä ja antaa teknisen suorituksen luoda harhakuvan siitä että alistuisin henkisestikin. Se ei tietenkään ole sitä mitä Herrani haluaa.

Jatkoimme sanaharkkaa, minä yhä aggressiotilassa. Lopulta tilanne oli sellainen että tiesin sen olevan lähellä poikkivihellystä ja sitä en kuitenkaan halunnut. Olisi tullut niitä seuraamuksia ja halusin kuitenkin ponnistella meidän yhteisen tavoitteemme suuntaan. Siksi hillitsin koko ajan itseäni ja siksi myös lopulta aloin ottamaan suihin kuin tekisin jos olisin hommassa kunnolla mukana.

Se oli vaikeaa. Raivostumiseni kuulsi selkeästi yhä läpi ja tunsin olevani irrallinen tilanteesta. Sain kuitenkin hillittyä itseäni ja lopulta melko nopeasti Herrani laukeamaan, vieläpä ihan hyvänkuuloisestikin. Ei varmaankaan kaikkein paras orgasmi muttei ehkä se huonoinkaan.

Jatkoimme keskustelua minä kainalossa mutta puhe kulki yhä turhan vaarallisilla vesillä. Halusin katkaista kierteen ja lähentyä, tulla hyväksytyksi ja olla taas siinä hyvässä olossa yhdessä. Antaa päivälle sen D/s-alun jonka Herrani oli halunnut. Päädyin tekemään jotain mitä en koskaan tee - otin Herran käden ja vein sen alapäähäni jonka olin huomannut hetkeä aiemmin olevan hyvin märkä (yllätys itselleni).

Se mursi jonkin jään meidän välillämme, ehkä enemmän tosin minun sisälläni, ja sain sen avulla itseni päästämään irti. Puhuimme siitä että kiihotuin aiemmasta selkeästi ja pohdimme miksi näin oli. Herrani sanoi että toivoi sen olevan kiihotusta siitä että palvelin häntä koska tiesin hänen sitä haluavan vaikka se ei ollutkaan minulle helppoa, eikä kiihotusta siitä että hän pakotti minua. Sanoin että se oli varmaan kumpaakin, mutta ehkä enemmän ensimmäistä. En tiedä totuutta.

Kiihotuin kuitenkin hirveästi ja Herra myös minun siinä hänen kainalossaan yhä enemmän vääntelehtien, äännellen ja valuen. Laukesin lopulta todella voimakkaasti.

Aamu sai lopulta sen alun mitä Herra oli halunnutkin - pehmeän, rennon ja tyytyväisen suhdeilmapiirin D/s-sävyllä. Palvelin mutten traditionaalisesti, Herrani vaikuttaa kuitenkin ihan tyytyväiseltä.

-pikkulintu

Inathun kommentteja aamusta...

Koskapa pikkulintuni halusi kirjoittaa tänne tuosta aamusuikkarista ja sen aiheuttamista tuntemuksista, niin minun lienee pakko hieman kommentoida tuota samaa episodia...

Niin, ensinnäkin pitkä ja nautinnollinen lauantaiaamun suihinotto erittäin hyvään orgasmiin päättyen on jotain, mikä antaa anteeksi paljonkin. Uskon, että maailma olisi paljon parempi paikka, jos näitä olisi tarjolla enemmänkin. Tällä kertaa maailmanrauha oli kuitenkin vaarassa järkkyä pikkulintuni ryhtyessä brattäilemään kesken Pyhän Toimituksen.

pikkulintuni ei oikein ole aamuihmisiä, eikä varsinkaan aamuseksi-ihmisiä. Mikä on kyllä tavallaan sääli, koska minä todellakin olen. Mutta vain tavallaan, koska seksin ottaminen pikkulinnulta ja varsinkin hänen pakottamisensa aamuseksiin on kyllä kaiken vaivan arvoista ;)

Tällä kertaa jo aloittaminen tuntui hänelle hyvin vaikealta ja varsinkin nautinnollisen orgasmin tuottaminen minulle tuntui ylitsepääsemättömältä. Edes rankka nielunainti ei herättänyt koneita käyntiin, joten hetken alkoi jo näyttää siltä että lauantaiaamu saa ikävän lähtölaukauksen ja minun olisi ihan suorastaan vaivaannuttava itse aktivoimaan mokomaa...

Tällä kertaa kuitenkin mindfuck toimikin yllättäen varsin tehokkaasti. Minun ei tarvinnut käyttää varsinaista verbaalista saati fyysistä uhkausta tai pakottamista, vaan ainoastaan "antaa sitten olla" -asennoitumisen ja melkein sängystä poistumisen. Ja nopeasti pikkuiseni asenne muuttuikin kuin taikaiskusta ja hän hoiti hommansa loppuun erinomaiseen tapaansa ja pisaraakaan hukkaamatta. Mutta varsinainen riemu repesikin vasta minun toivuttuani, kun pikkuinen yllättyi itsekin silmin nähden kiihottumisestaan. 

Selkeän raivon tukahdutettuaan ja alistuttuaan palvemaan minua juuri haluni mukaan, hän olikin kaikesta epämukavuudestaan huolimatta erittäin kiihottunut. Juuri täsmälleen sitä, mihin olen häntä kouluttanut kaikki nämä vuodet. Tämä aamu oli selkeästi yllätys hänelle itselleen ja samalla minulle selkeä merkki siitä, että voimme siirtyä seuraavalle tasolle hänen koulutuksessaan :)

-Mr.Inathu