sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Miksi pidän kuvattavana olemisesta?

Kun Herrani on jo aiemmin pohtinut motivaattoreitaan kuvaamiselleen niin minä päätin nyt vastaavasti mietiskellä sitä, miksi itse viihdyn linssin toisella puolella.

Tämänpäiväinen kuvaussessio oli hyvä esimerkki. 

Ideoiden kypsyttely.

Meillä oli jo pidemmän aikaa ollut ajatus kuvasta jossa vampyyri kaasunaamarissa nauttii baarissa Tru Blood -pullollistaan juomaletkun kautta. Kaasunaamari ja juomaletku löytyivät jo taloudesta ja lisäksi juhannukseksi saapui juuri parahiksi muutaman euron pornoasuste Kiinasta erään toisen tilauksen kylkiäisenä. Asua ei ollut tarkoitettu erityisesti mihinkään mutta sen sopivuus juuri tähän kuvasarjaan tuli ilmi heti kun se oli saatu päälle. Idea alkoi siis konkretisoitua rekvisiitan innoittamana.

 
Tästä se ilta alkaa...
#girlsnightout #fangtasia #trubloodsucks

Juhannusviikonlopusta löytyi aikaa myös kinkyilylle ja kuvaamiselle joten ryhdyimme tuumasta toimeen. Herrani kantoi pöydälle tarvikkeita ja alkoi toteuttamaan aiemmin pohtimaansa modausta asuun. Tästä pidän hänessä paljon - hän osaa muokata ja luoda meille uniikkeja asuja bileisiin ja kuviin ihan vain käyttämällä luovuuttaan, käsityöosaamistaan ja kotoa löytyviä tavaroita.

Tällä kertaa tarvittiin vain muutama neppari sinne ja tänne ja alunperin käyttökelvoton lerpake muuttui kuvauksiin kelvolliseksi asusteeksi.

Yhteinen tekeminen ja muusana oleminen.

Yleensä kuvia varten tulee jonkin aikaa valmisteltua asua tai ympäristöä ja minusta on mukavaa puuhailla yhdessä kokonaisuutta rakennellen. Erityisen mukavaa on olla pukemisen ja luovuuden kohde. Tuntuu lämpimältä ja hyvältä kun Herrani kääntelee minua ja puhuu vaimeasti ääneen ajatuksiaan. Kiristää, niittaa, sitoo, purkaa, nostelee ja kääntelee minua ja asun osasia.

Minusta on myös ujostuttavan ihanaa että hän inspiroituu minusta ja vartalostani. Hän puhuu usein siitä miten mukavaa on kun vartaloni sopii niin moneen ja hän voi pukea sitä mieleisekseen. Se tuntuu hyvältä sillä tarvitsen paljon kehuvia puheita ja tekoja.

 
250-vuotias on uusi 25-vuotias.
#greatgreatgrandmama #foxontherun #fortastyboysonly

Kuvaushetki.

Kuvaaminen kiihottaa - minua ohjataan sanallisesti, komennetaan tiettyihin asentoihin, tartutaan vartaloon ja asetellaan halutunlaiseksi. Olen esine, kohde. Se tuntuu hyvältä… Ja kun Herrani huudahtaa “pidä tuo asento, nyt on todella hyvä!”, haluan ponnistella vielä kovemmin ja pitää sen asennon varmasti samana etten vain pilaisi hetkeä.

Meillä on myös hauskaa. Yleensä kuvaustilanne on vähintään hivenen hupaisa ja naureskelemme sille paljon yhdessä. Minä naureskelen toki usein myös hermostuneisuuttani ja nolouttani, kun taas Herrani piikittelee minua ja ilmaisee suoraan miten huvittavalta näytän siinä kekkalehtiessani… Ja kommentoimalla kuinka tilannetta voisi vielä muokata helposti hankalammaksi tai naurettavammaksi tekemällä asian x… Ja minua nolostuttaa ja naurattaa.

Rakastan myös sitä kun Herrani tuo esille kiihottumisen - omansa ja minun. Käyttää sormiaan jalkovälissäni ja kiusoittelee asialla, tai kouraisee minut hetkeksi kainaloonsa. Tai näyttää miten hänellä seisoo...kuten tänään.

 
Vielä täällä!
#stillhere #emergency #bootycall

Kuvien katsominen ja muokkaaminen.

Kun kuvat puretaan ja katsomme ne ensimmäisen kerran läpi, olen aina äänekäs. :D Välillä kuuluu “ääää miten kamala kuva!” ja välillä taas vinkaisu ilosta. Minä hihkun innosta kun jokin kuva on hieno ja ahdistus taas vyöryy esiin kun eteen tulee kuva jossa en ole edukseni.

Minulla on aina ollut vaikea suhde ulkonäkööni ja se vaikuttaa vahvasti moniin asioihin. Olen siksi aina ajatellut että on jotenkin väärin julkaista vain edustavimmat kuvat, koska enhän minä näytä oikeasti tuolta, tämä on harhaanjohtavaa... Ottamamme kuvat ovat kuitenkin kuin omia pieniä taideteoksiaan ja sitä myötä jonkinlainen illuusiokin lienee hyväksyttävää. Lisäksi en halua julkaista kuvia joissa mielestäni näytän rumalta…

Kun parhaimmat kuvat on valittu, Herrani käsittelee ne. Lähinnä pientä värien, kontrastien ja valoisuuden korjausta ja joskus jonkun hassusti kuvasta silmille hyppäävän häiriön poisto jne.


Pilkku lähestyy.
 #cometomama #yousuckme #iwillsuckyou #gooddeal

Kuvien julkaiseminen.

Minä pidän siitä että kuvamme saavat huomiota ja kommentteja täällä blogissa tai Baarissa, muualla emme niitä ainakaan toistaiseksi julkaisekaan. Kumpikaan meistä ei siviilielämässään nykyään kuvaa someen käytännössä mitään, joten julkaisemme kuviamme lähinnä kinkyn yhteydessä. :)

Minussa on ekshibbaria sen verran että hykertelen tyydytyksestä, hyvästä mielestä ja ilosta kun laitamme kuvan esille. Sitä varten pitää miettiä mihin sen laittaa, mitä hauskaa tai ei-niin-nasevaa keksisi kuvatekstiin ja sitten tarkistaa monta kertaa että onhan kaikki kuten piti...ja klikata se menemään. Se tuntuu lähes aina yhtä jännittävältä ja ihanalta! Nyt se on siellä. Lähes aina heittäydyn Herrani syliin tunnepurkauksen vuoksi. :D

Mikä siinä sitten on niin kivaa? No se huomio tietysti! Ja kehut. Se miten ihmiset ovat tykänneet kuvastamme ja ovat jopa viitsineet kirjoittaa muutaman sanan meille siitä että tykkäsivät. Joskus kun jollakin herää enemmänkin ajatuksia kuvastamme ja hän kirjoittaa ne myös meille, saatan palata erityisen kauniiseen kommenttiin puheissamme vielä pitkään.

On ehkä vähän noloa sanoa se…?  Mutta minulle on tärkeää kuulla myös muiden suusta se, miltä heidän mielestään näytän. Tiedän että se ei ole kypsää tai tervettä mutta niin vain on… Ja silloin myös muilta kuin Herraltani tullut positiivinen huomio on minulle mieleen.

Kaiken kaikkiaan palaute on ylipäätään mukavaa. Itse en saa paljoa siitä että kuvaisimme vain omaan arkistoomme, vaikka teemme kyllä sitäkin. Kuvamme ovat usein lähtökohtaisesti tehty esille laitettaviksi ja nyt blogin perustamisen jälkeen meillä on ollut hyvä syy kuvata aiempaa enemmän. Haluamme pitää kiinni siitä että ainakin kaikki blogimme kuvat ovat omiamme. Lisäksi nämä kilometripostaukset olisivat ehkä ikäviä ilman kuvia. :)

-pikkulintu

 
Kuutamolla.
#nolucktonight #trubloodsucks #still
 

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Onko valta sinunkin fetissisi?

Jo vuosia olen pohdiskellut vallan olemusta seksuaalisen mielihyvän ja tyydytyksen kohteena. Ei siis vallanhimoa tai vallan käyttöä seksin saamiseen, vaan nimenomaan vallan tai sen ilmentymien kiihottavuutta.

Valta ja sen käytön erilaiset ilmentymät ovat merkittävässä roolissa BDSM-toiminnassa ja on oikeastaan ihmeellistä miten vähän asiaa on todella tutkittu tai edes hieman syvällisemmin pohdiskeltu. Tänään julkaisemani artikkeli Valta fetissinä pohdiskelee asiaa fetissin näkökulmasta. Ainakin omasta mielestäni se on kohtalaisen hyvin toimiva teoria :)

Itse toivon artikkelin antavan sanoja ja yhdenmukaistavan käsitteitä puhuttaessa konsensuaalisista valta-aktiviteeteista seksin ja seksuaalisuuden yhteydessä.
 
Julkaisin artikkelin myös BDSM-baarissa

-Mr.Inathu
 
 

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Vanhoja tekstejä

Koska pyöreästi puolet tänne tulevasta liikenteestä näyttää tulevan ihan muualta kuin tuolta BDSM-baarista, päätin julkaista noita sinne kirjoittelemiani vanhoja kirjoitelmiani myös täällä. Eli tuolla oikeassa navigaatiopalkissa on nyt alueet omat  alueensa "Artikkeleille" ja "Tarinoille". 

Artikkelit ovat sellaisia hieman pidempiä, osin pohdiskelevia tekstejä joista hyvin monet ovat väittäneet saaneensa ihan oikeita ajatuksiakin... Jos sellainen vahinko sattuu täälläkin, niin ethän vain pidä ajatuksiasi pelkästään ominasi ;)

Tarinoita tai runoja en ole kovinkaan paljoa kirjoitellut, mutta satunnaisesti tullut rustailtua sellaisiakin. Viime vuosina kyllä lähinnä kannatusmielessä noihin Baarin kilpailuihin... Jotkut kai tykänneet niistäkin... Toivottavasti täälläkin :)

Ehkä lisää taas jossain vaiheessa jos joku tai jokin saa iskettyä inspiraation kipinä...

Vanhoille teksteille vanha "taidekuva".

-Mr.Inathu

 
Läpivalaisu

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Laiska Master?


TPE - Total Power Exchange - Totaalinen vallan siirto, on usein oletuksena 24/7-tyyppisissä D/s-suhteissa. Erityisesti, jos suhteeseen liittyy omistaminen ja/tai orjuuttaminen, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? 

Olen tätä ajatuskuviota availlut jo aiemmin, pohtiessani valtadynamiikkaa ja vastuun ulkoistamisen paradoksia, mutta tänään tuntui siltä että voisin pohtia asiaa täällä vielä hieman lisää...

Tuntuu, että monelle ajatus TPE:stä ja 24/7-D/s:stä tarkoittaa täydellistä kontrollia. Omasta mielestäni ne taas ovat kaksi täysin eri asiaa. Täydelliselle 24/7 kontrolloinnille ei itseasiassa taida olla edes kinkykontekstissä omaa nimeään! Ja silti jopa TPE-kuvauksissa usein puhutaan nimenomaan täydellisen kontrollin luovuttamisesta. Mutta tarkoittaako kontrollin täydellinen luovuttaminen muka sitä, että sen vastaanottavan on todella kontrolloitava toista 24/7? Taivas miten rasittavaa jo ajatuksenakin... :)

Itselläni on voimakas valtafetissi ja nautin suuresti vallan käyttämisestä ja sisäistetyn vallan ilmentymistä, mutta en ole koskaan kokenut kovinkaan suurena tarvetta kontrolloida ketään. Toki on oleellista, että isot linjat menevät niin kuin Minä haluan, muttei minua oikeastaan kauheasti nappaa se, kuinka toinen tahtoani suorittaa. Kontrollifriikistä olen hyvin kaukana, enkä todellakaan jaksa olla koko aikaa kyttäämässä sitä toteuttaakohan se omaisuuteni nyt varmasti minun pikkutarkkoja sääntöjäni kun olen selkäni kääntänyt... Ei, minulle valta on nimenomaan sitä, ettei minun tarvitse koko aikaa kytätä toista. Ymmärrän, että joillekin Dominoiville joilla on kontrollifetissi, toisen täydellinen kontrollointi on juuri "se" juttu, mutta itselleni se on itse valta, ei kontrolli.

Entä sitten alistuvat? Todennäköisesti sama pätee heihinkin, osalla on varmasti (myös) fetissi tulla kontrolloiduksi ja heille 24/7-kontrolli onkin kiihottavaa, kun taas osalle joilla on valtafetissi, kontrollointi toimii kiihokkeena vain koska se on niin konkreettinen vallankäytön ilmentymä. Näiden kahden tyypin lisäksi uskon, että osalle alistuvista jatkuva kontrollointi toimii itseasiassa (myös) välineenä ulkoistaa vastuuta. Mutta onko vastuun ulkoistaminen silloin jotain mikä aidosti kiihottaa vai itseasiassa jotain aivan muuta? Entä jos vastuun ulkoistamisen kaipaus ei liitykään seksuaalisuuteen laisinkaan? Ja entä mikä on silloin sen merkitys, jos kaipaus TPE-suhteeseen perustuukin enemmän vastuun ulkoistamisen haluun, kuin seksuaaliseen suuntaukseen?

Ja mitä seuraa silloin siitä jos D toimiikin irrationaalisesti ja mielivaltaisesti, käyttäen valtaansa ja kontrolloiden satunnaisesti, epäjohdonmukaisesti ja ennalta arvaamattomasti? Ei kuitenkaan epäreilusti tai tarkoituksella kiusaten, mutta vain silloin kun itse saa inspiraation käyttää valtaansa? Entä jos D ei hyväksykään vastuun ulkoistamista itselleen, vaan päinvastoin ulkoistaa pääosan vastuusta alistujalle?

Mietitäänpä, kuinka valtaansa käyttäisi normaali, seksuaalisuudeltaan ei-kinky henkilö, joka olisi ostanut (toisenlaisen yhteiskunnan) orjamarkkinoilta itselleen ihmisen. Ihmisen, jonka ylitse hänellä olisi täydellinen valta? Jos valtadynamiikkaan ei silloin liittyisi lainkaan fetissejä eikä mitään valta-asetelmiin liittyvää seksuaalista virikettä, vain korkeintaan satunnainen seksuaalisen tyydytyksen tarve, jonka nyt vain voisi helposti hoitaa omaisuutensa avulla...

Takaisin kinkyyn TPE-suhteeseen...
Onko Omistaja, joka ei tahdo kontrolloida 24/7 ja joka käyttää valtaansa vain silloin kun siltä tuntuu siis enemmänkin luontainen vallan käyttäjä vaiko ehkä vain laiska vastuun väistelijä, joka haluaa ainoastaan poimia rusinat pullasta?

Vastaus on täysin näkökulmasta kiinni, eikä "oikeaa" vastausta ole olemassakaan. Vastaus riippuu täysin osallisten seksuaalisista taipumuksista ja fetisseistä sekä suhteen valta-dynamiikasta. Oleellista ei siis mielestäni olekaan se, mikä on "oikein" tai "väärin", vaan siitä että TPE-suhteen osapuolten mieltymykset ja oletukset ovat linjassa toisiinsa. Että molemmat osapuolet saavat suhteesta juuri sitä, miksi he ovat suhteeseen lähteneet... Yksinkertaista ja helpottaa TPE-suhteen dynamiikasta keskustelemista... 

Mutta toisaalta tekee sen oikeanlaisen henkilön löytymisen TPE-suhteisiin entistä haastavammaksi... *sigh*

Ai niin ja vielä ihan vaan yleisenä kommenttina, että old schoolisti "Master" EI käsittääkseni koskaan ole ollut yleisnimitys Dominoivalle miehelle, saati sadistille, vaan itse olen oppinut että Master tarkoittaa henkilöä jolla on omistuksessaan vähintään yksi orja.

-Mr.Inathu


Älä osta sikaa säkissä...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Miksi pidän kinkykuvaamisesta?

Oltiin taas viikolla pikkulinnun kanssa nauttimassa alkukesän helteistä ja valokuvailemassa luonnon helmassa ja "filmiä paloi" jälleen kerran ihan kivasti. Ainoastaan hyttysten paljous rajoitti luomisvimmaa ja tilanteesta syvempää nauttimista. Aloin kuitenkin miettimään pois lähtiessämme sitä, miksi ja mitä minä saan niin paljon kinkykuvaamisesta? 

En nimittäin ole aina halunnut tehdä sitä. Todella pitkään aikaan en nimenomaan halunnut kuvata kinkyä lainkaan. Tuntui, että kaikki on liian yksilöllistä ja henkilökohtaista tallennettavaksi mitenkään. Muistan usein verranneeni sessioita buddhalaisten munkkien hiekkamandaloihin, siihen miten rakennan uniikin mutta katoavan taideteoksen...

Miksi siis mieleni muuttui kuvaamisen suhteen muutama vuosi sitten? Ja mitä saan kuvaamisesta nykyään? 

Olen harrastanut jonkinasteista valokuvausta kyllä melkein aina ja ensimmäisen digikamerankin hankin jo vuosituhannen vaihteessa, kun ne vielä herättivät suurta ihmetystä ympäristössä. Olen aina pitänyt kauniiden asioiden kuvaamisesta ja valokuvien tilanteiden rakentamisesta. Pienistä yksityiskohdista kuvissa ja jälkikäsittelystä niin, että kuvista tulee pelkkien kuvien sijaan teoksia. Ei siis ihme, että kinkykuvien rakentelu ja sommittelu osuu tuohon samaan luomisen tarpeeseen, mutta miksi vasta nyt?

Mitä on muuttunut?

Yksi asia ainakin lienee sessioinnin ja kuvaamisen tasapainon muutos. Nykyään valokuvaamaan lähdetään ensisijaisesti valokuvaamaan, vaikka lähes aina kuvaus kyllä jossain vaiheessa muuttuukin sessioinniksi :)
Varsinaisista sessioista en oikeastaan ota vieläkään kuvia, vaikka tarkoituksena olisikin käyttää kännykkää siihen tulevaisuudessa entistä enemmän...

Ehkä yksi syy voi olla myös jälkikasvussa. Kun esikoinen syntyi, tuli kuvia otettua päivittäin. Ja kun seuraava lapsi syntyi, oli kuvia vähän niin kuin "pakko" ottaa, ettei nyt tule epäreilua tilannetta, jossa vain esikoista on kuvattu... Ja seurauksena oli lukemattomia kuvia pienistä ihmisistä. Albumeita, seinäkalentereja, valokuvakollaaseja... Kuvaaminen muuttui luomisesta tallentamiseksi ja inspiraatiosta velvollisuudeksi...

Nyt yli vuosikymmen myöhemmin kuvaan yhä paljon lapsiani, mutta velvollisuuden tunne tapahtumien ja kasvun tallentamisesta on selkeästi vähentynyt. Ilo valokuvien "rakentamiseen" on palannut, mutta erityisesti se tuntuu liittyvän kinkykuvaamiseen. Mutta onko kysymys vain luomisen ilon palautumisesta valokuvaamiseen ylipäätänsä vai jostain muustakin? Onko jotain muutakin muuttunut?

Olen harrastanut BDSM-sessiointia tänä keväänä aktiivisesti ja yhtäjaksoisesti 24 vuotta. Tuon ajan olen ollut tiukasti kaapissa suuntautumiseni kanssa, vaikka samanaikaisesti kinky on ollut merkittävä osa arkista elämääni ja elämäntapaani. Oleellinen osa jokaista suhdettani. Ja suoraan sanoen se on alkanut viimeisten vuosien aikana tökkimään koko ajan enemmän ja enemmän... Toki hyvät ystäväni ovat tienneet jo vuosikymmenet, etten ole ihan "normaali", mutta he ovat kaikki niin super-vaniljoita etteivät ole edes vahingossakaan halunneet tietää "yhtään mitään"...

Lisäksi työni puolesta olen joutunut olemaan vielä huomattavasti tiukemmin piilossa, koska työskentelen usein erittäin konservatiivisten asiakkaiden kanssa.

Tämä yli puolen elämän mittainen oman itsensä survominen kaappiin ja kaiken liki "ammattimaisen" kinkyosaamisen pitäminen piilossa, tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta ja vaikeammalta. Kirjoittaminen verkkofoorumeille tuntui omat vuotensa palkitsevalta, mutta sitten sekin alkoi menettää hohtoaan. Ehkä valokuvaaminen, ja tämä blogikin, vastaavat nyt tuohon samaan ulostulemisen tarpeeseen?

Tai ehkä kysymys on vain siitä kuuluisasta neljänkympin kriisistä ja menee ohi ihan kohta :)

Yhtä kaikki, tällä hetkellä kinkykuvaaminen tuntuu mukavalta ja osa kuvistakin on (ainakin omasta mielestäni) ihan kivan näköisiäkin, vaikken kunnollista kuvauskalustoa omistakaan, studiotiloista nyt puhumattakaan...

Mukava lisäbonus on se, että pikkulinnun exhibbarius onneksi voittaa hänen vartalokompleksinsa ja nautimme molemmat niin kuvaamisesta kuin kuvien julkaisemisestakin. Eli vastakin pyrimme lisäilemään tänne ainakin lähes jokaiseen viestiin jonkun pikkuisen kuvatuksen muidenkin iloksi :)

-Mr.Inathu
 


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Kidutusta on monenlaista

Tämä blogi onkin vahingossa keikahtanut pitkien tekstien kirjoittamiseen harvemmassa tahdissa, vaikka ajattelimme että laittaisimme ennemmin arkisia lyhyitä huomioita usein. Ei se mitään. Meillä taitaa olla kirjoitusintoa ja halua kuvata asioita laajemmin, ainakin näin alkuun. :)

Arkisia kinkyviboja on tällä viikolla riittänyt omalla kohdallani. Olimme kuvaamassa luonnossa ja sen jatkoseurauksena olen todellakin tiedostanut olleeni kinkyssä kuvaussessiossa... Pari ensimmäistä päivää käytännössä joka hetki.

Tällä kertaa kyse ei ole klassisesta "aran perseen syndroomasta", tuosta herkullisesta tilasta joka tuo hymyn huulille aina istahtaessa seuraavien päivien ajan. Voi kuinka pervoja sitä onkaan oltu ja voi kun nuokin kollegat arvaisivat mitä minä harrastelin hetki sitten... Mutta ei näin tällä kertaa...

Emme erityisesti sessioineet. Valokuvaus sai kyllä selkeää session makua loppupuolella mutta minun tuskainen oloni ei täl erää ole aiheutunut piiskanheiluttelusta tai rajusta anaalipanostakaan.

Tällä kertaa jälkituska on ollut paljon kovempi. :(

Minussa on nimittäin 43 hyttysenpistoa ja ne kaikki kutisivat aivan perkeleesti varsinkin ensimmäiset päivät ennen kuin keksin hakea hydrokortisonia apuun. Se tuska! Sietämätön poltteleva kokonaisvaltainen kutka joka esimerkiksi paheni bussiin juostessa kun vaattet hiersivät...

Sellaista kidutusta kun tuntee joka hetki vartalossaan niin kyllä mielessä pyörii myös harmin alkulähde.

Olihan siellä kuvaustilanteessakin aitoja kiljahduksia ja raudoissa riuhtomisia. Ne penteleet löysivät avuttoman kohteen, enkä voinut kuin sätkiä kuvauksen lomassa. Kidutus oli tosiaan aika aitoa. :(



Lisäksi Herrani teki myös kevyitä jälkiä kuvaustarkoituksiin sekä hieman lisää tilanteen innostamanakin ja niitä onkin ollut mukavaa katsoa nämä päivät. Eivät ne ole mitään ihmeellisiä ruhjeita tai sinimustia alueita eikä mistään rankasta sessiostakaan ollut kyse, mutta kuitenkin tykkään siitä että näen ne. On esimerkiksi mukavaa laittaa toppia ylle tietäen että sitä laskemalla näkyisi muutakin kuin koskematonta ihoa.


- pikkulintu

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun monisuhteisuus tuntuu haastavalta

Kuten niin monella muullakin kinkyllä, niin myös meillä on toisenlainen kuin tavanomainen monogaaminen suhde. Herrallani on aina ollut useita suhteita eri ihmisiin tahoillaan ja niin on nytkin - tosin tällä hetkellä niiden aktiivisuus on totuttua vähäisempi.

Itse olen viimeiset vuodet keskittynyt vain Herraani ja olinkin muiden silmissä pitkään sinkku vaikka oikeasti yksityisessä elämässäni sitouduin häneen. En kuitenkaan useaan vuoteen harrastanut seksiä muiden kanssa tai tapaillut ketään vaikka minulla oli vapaus tehdä niin halutessani, muutamin rajoittein

Entä sitten Herrani muut suhteet, mitä minä niistä ajattelen? Jos rehellisiä ollaan, asia ei ole minulle enää niin helppo kuin aiemmin. 

Suurimman osan yhteisistä vuosistamme olin asian kanssa täysin sujut. Oli itsestäänselvyys että hän tapasi eri ihmisiä jatkuvasti. Joitakin vain muutamia kertoja, joistakin muodostui joksikin aikaa suhde, joistakin tuli pysyviä osasia hänen suhdeverkkoonsa ja jotkut taas olivat jo olleet hänen kanssaan kauemmin kuin minä olin ja jatkoivat siinä olemistaan. Lisäksi hän vaihtoi koko ajan ajatuksia jonkun kanssa ja oli siten minun silmissäni henkisesti myös heihin kytköksissä.

Se oli silloin helppoa koska en ollut yhtä kiinni hänessä kuin nyt. Minulla oli parisuhteita ja niiden yritelmiä, tapailuja ja seksiä eri ihmisten kanssa. Herrani oli se taustalla jatkuvasti jollain tavalla häälyvä voima ja tukipilari elämässäni, välillä lähempänä ja välillä kauempana, mutta silti enemmän syvälliseen ajatusten vaihtoon ja satunnaisiin sessioihin perustuva suhde. Ei mitään joka olisi läsnä arjessani ja elämässäni niin vahvasti kuten muutaman viimeisen vuoden ajan on ollut.

Kun suhteemme alkoi syventyä sellaiseksi kuin se on nyt, huomasin miten tämä kaikki alkoi muuttua minulle yhä haastavammaksi käsitellä.

Minä luotin Herraani eri tavalla kuin aiemmin, avauduin yhä enemmän ja tarvitsin sen myötä myös häntä enemmän kuin ennen. Olen melko vahvasti yhden ihmisen persoona, joten minä todella tarvitsin hänen hyväksyntäänsä ja huomiotansa sekä syvää luottamusta, voidakseni avautua ja päästää itseni haavoittuvaan asemaan. Minun onnekseni sain tätä kaikkea jatkuvasti lisää, ja suhteemme eteni nykyiseen pisteeseen.

Luottamuksen syventyminen ja yhä tiiviimpi yhdessäolo ovat vauhdittaneet suhdettamme. Huonompi asia on ollut se että yhä suuremmat paineet Herrani seksuaaliseen tyydyttämiseen ovat laskeutuneet minun harteilleni, enkä minä ole hyvä kestämään paineita ja odotuksia… Tästä on seurannut stressiä, turhautumista ja jopa riitelyä ja ahdistumista.

En halunnut että Herrani viettäisi enemmän aikaa muiden kanssa tai ottaisi uusia ihmisiä jakamaan taakkaani koska se ahdisti ajatuksena liikaa. Kävin päässäni vertailua: toiset ovat kuitenkin kaikin tavoin syvällisempiä, kinkympiä, paremman näköisiä ja antavat enemmän henkisesti kuin minä, jne…

Ja se jatkuva huonommuus siitä, etten ole “kuten kaikki muut kinkyt” - monisuhteisuuden kanssa sinut ja iloinen siitä että Herrani saa muualta sitä mitä minä en ehkä pysty antamaan. Enkä pysty olemaan ylpeä siitä että annan hänelle mahdollisuuden mennä hyvillä mielin viettämään iltaa ja tulla sieltä pois ilman minun ahdistumistani.

En pysty edes suhtautumaan asiaan neutraalisti siitä huolimatta että hän tulee aina takaisin ja minä olen se jonka kanssa hän kuitenkin enimmän osan ajastaan viettää. Mitä enemmän olemme olleet vain kaksistaan ja aika muiden kanssa se poikkeus arkeen, sitä vaikeampaa on ollut sen hetken taas tullessa kohdalle.

Olen ollut sulkeutunut ennen ja jälkeen tapaamisen. Olen halunnut tietää millaista oli mutta en sitten kuitenkaan. (Olen huomannut, että mielikuvitukseni laukkaa liian kiivaasti joten täysi tietämättömyys on useimmiten huonoin vaihtoehto. Sitten toisaalta joskus taas olisi parempi etten olisi kuullutkaan mitään...) Ja aina uudestaan se sama ahdistus siitä, että olen se hankalampi osapuoli tässä ja minun kuuluisi olla vain tyytyväinen tähän kaikkeen.

Joku voisi nyt kysyä miksi sitten jatkan tällaisessa suhteessa jos sen peruselementitkin ahdistavat. Niin…

Tämä onkin yksi niistä asioista, jotka olen päättänyt oppia hyväksymään osana D/s-suhdettamme vaikka en olekaan täysin sinut sen kanssa.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani Herrani sängyssä nukkuu toinen lintu hänen parvestaan. Se ei tunnu tänään yhtä voimakkaasti kuin viime kerroilla on tuntunut. Meillä oli erinomainen pitkä viikonloppu ja tuntuu kuin olisin lähentynyt sen aikana Herraani harppauksella. Minulla on levollisempi olo, aivan kuin ymmärtäisin vihdoinkin paremmin asemani erityisyyden ja sen mukanaan tuoman varmuuden siitä, ettei minun tarvitse pelätä hylkäämistä, vertailua tai sitä että olen jotenkin vähemmän kuin muut.

Tai no...otan vähän sanoja takaisin. Kyllä minä näitä asioita yhä mietin ja tulen varmasti miettimäänkin, mutta ne eivät tunnu juuri nyt yhtä vahvasti kuin ennen.

Tässä on auttanut myös sen asian hoksaaminen että sessiosuhteet ovat omalla tavallaan paljon helpompia kuin arkista yhdessäoloa ja kumppanuutta sisältävät. Ettei minun ehkä tarvitsekaan ajatella, että muut antavat juuri ne parhaat huippuhetket ja täydellisen intensiiviset sessiot, ja minä olen vain se jonka kanssa ollaan suurin osa ajasta melko arkisesti. Ehkä minä todella alan vähitellen uskoa Herrani sanoja siitä, kuinka erityisessä asemassa juuri Minä nykyään hänelle olen.

-pikkulintu