torstai 19. toukokuuta 2016

Pannan pitämisestä

Vaikka titaaninen pantani on kevyt kantaa, sen huomaa arkielämässä kun se on päällä jatkuvasti. Millaista sitten on ollut pari kuukautta sen kanssa? Jätän tästä postauksesta pois sen D/s-merkityksen, olkoon kyseinen ulottuvuus joskus oma tekstinsä.

Fyysisesti pannan tuntee usein kevyenä painontunteena niskassa, kaulan ympärillä ja solisluilla. Jos treenaa, kumartelee tai liikkuu muuten enemmän, panta pyörii kaulassa ja nousee solisluilta hiukan törölle. Siitä näkee mielestäni selvimmin että kyseessä ei ole koru koska panta säilyttää täydellisesti muotonsa ja on sen vuoksi omalla tavallaan jykevän näköinen. Ainakin omaan silmääni, sillä mietin paljon sitä mitä muut ajattelevat siitä...

Tämän vuoksi olenkin alituiseen erittäin tietoinen siitä että kaulassani on panta. Mietin useita kertoja päivässä sitä onko joku kanssakinky paikalla ja huomaisiko hän pantani. Itse olen bongaillut jo vuosia pannan näköisiä kaulakoruja ja siksi mietin sitä tajuaisiko toinen myös minun koruni merkityksen. Ei sillä että olisin nähnyt kuin muutaman melko varman tapauksen arkielämässä... Pysyviä pantoja/arkipantoja taitaa olla niin vähän Suomessa ja vielä vähemmän huomiota kiinnittäviä tai kaulassa olevia että ei ihmekään. 

Mietin myös mitä tavalliset ihmiset ajattelevat nähdessään pannan. Vielä kukaan ei ole kommentoinut sitä mutta olen tarkoituksellisesti joissain tilanteissa piilottanut sen paidan alle. Lähes joka päivä pidän töissä hiuksia auki ja muuta kaulakorua lisäksi jottei se suoranaisesti hyppäisi silmille. Käännän myös lukituskohdan niskaan sen valahtaessa. En nimittäin haluaisi joutua keksimään jotain vastausta kun joku kysyy miten se on kiinni... :)

Noin muuten pannan kanssa on normaalia elää, mitä nyt välillä pelottaa kuristumismahdollisuus. Se onkin rajoittanut harrastuksiani. Siitä ei myöskään voi tarttua kuin kevyesti kiinni tai tekee pahaa jälkeä. Sessiopanta onkin leveää nahkaa jotta siitä voi tempoa huolettomammin. 

Saunassa panta polttaa jos siitä ei pidä kiinni. Vielä en ole käynyt hammasröngtenissä sen kanssa mutta eipä siinä auta kuin sanoa ettei sitä saa irti. Kiusallista epäilemättä... :) Teoriassa pannan kanssa voi mennä magneettikuvaankin mutta kiinnitys ei ole titaania joten todellisuudessa varmaan ei.

Vielä en asetu oikeaan mielentilaan vain koskettamalla pantaani. Ehkä tulevaisuudessa? Herrankaan kosketus pantaan ei vedä jalkoja alta mutta säväyttää kyllä. Henkisestä puolesta joskus toiste siis tarkemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti