Henkisen kontrollin irroittaminen

Aika ajoin kinkykeskusteluun nousevat passiiviset ja reagoimattomat subit, jotka nähdään kinkyelämän "lahnoina" ja joiden kaltaisia henkilöitä kaikkia D-ihmiset sitten kilvan kertovat pitävänsä "tylsinä" ja epäkiitollisina leikkikavereina.

Toki toisen passiivisuus tai "poissaolevuus" voi olla epämiellyttävää itsestänikin, mutta olen silti aina lähtenyt siitä, että poissaolevuuttakin on hyvin montaa eri laatua... Omasta mielestäni paljon tärkeämpää kuin se onko toinen hetken joissain muissa "maailmoissa", on kuitenkin se, Miksi toinen on muissa maailmoissa?

Itselleni sitä pahinta laatua on sellainen poissaolo, josta näkee suoraan ettei toista oikeastaan vähempää voisi juttu kiinnostaa, mutta roikunpahan tässä mukana ja odottelen loppumista... Tämä lienee aika pitkälle juurikin se mitä vaniljaisellakin puolella kutsutaan "lahnailuksi".

Ja tässäkin tilanteessa syitä voi olla paljon ja erilaisia. Voi olla, että toinen on juuri sillä hetkellä liian väsynyt tai liian motivoitunut mielessään jostain arkielämän isosta asiasta, joka vain vie ajatukset. Voi olla, ettei kyseinen hetki stimuloi tai kiihota ihmistä. Voi olla, etteivät ne kuuluisat kemiat sittenkään pelaa yhteen tai ehkä arvioija ei itse vain kiinnitä huomiota leikkikaverinsa reaktioihin vaan toimii juuri "väärin" aiheuttaen vain tylsistymistä ja turhautuneisuutta...

Toinen poissaolon ääripää on se "kuulemma" kovinkin tavoiteltu subspcace tms tajunnan hämärtyminen/kirkastuminen, jossa kaikki maallinen katoaa kauas ja vain itsellä on enää merkitystä (jos silläkään). Subspace voi näyttäytyä rooliinsa ja suoritukseensa keskittyneelle Dominoivalle osapuolelle subin passivoitumisena ja huomion häviämisenä. Saattaa näyttää siltä, ettei toinen enää kuuntele tai reagoi lainkaan, vaan rupesi taas vain alsikottelemaan ja vastaanottamaan suorituksia :)

Molemmissa noissa kuvaamissani ääripäissä toinen henkilö on selkeästi "poissa", ei enää tiedosta mitä hänelle sanotaan, saati sitten konkreettisesti tee mitään.

Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns. "henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin, mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva.

Kaikkia Dominoivia tämä itsensä henkinen ulkoistaminen ei kuuleman mukaan tunnu paljoa häiritsevän, mutta toiset (kuten allekirjoittanut) ovat sille hyvinkin herkkiä. Kun huomaan, että toinen alkaa ulkoistamaan tunteitaan, loppuu itseltänikin hyvin nopeasti mielenkiinto ko. asian jatkamiseen (ei automaattisesti kuitenkaan itse session jatkamiseen) ja alan läpikäydä vaihtoehtoja tunteiden uudelleen käynnistämiseen... Ja tässä vaiheessa saattaakin olla hyvä hetki laskea tilanne näennäisesti irti, ottaa leikkikaveri peiton alle lusikkaan ja keskustella asioista aikessa rauhassa...

Ja juuri tässä on tämän asian ydin ja syy siihen, miksi kirjoitin tähän tekstin.
Itsensä henkisesti tilanteesta ulkoistaminen on hyvin yleistä ja eri tasoisena sitä tuntuu esiintyvän niin nuorilla kuin vanhemmillakin ihmisillä. Nuorilla se tuntuu usein liittyvän epävarmuuteen itsestään ja ehkä voimakkaiden suojamuurien olemassaoloon tms. Johonkin, mikä saa henkilön keskittymään tilanteen suorittamiseen niin paljon, ettei tunteille jää tilaa. Tai kysymys voi olla suojamuureista, joilla suojataan epävarmaa minuutta ulkopuolisilta ja mahdollisilta epäonnistumisilta.

Vanhemmilla ihmisillä tämä on jonkin verran harvinaisempaa, koska itseluottamus ja ehkä -tuntokin ovat jo vahvempia, mutta heilläkin sama tilanne voi tulla epäonnistumisen pelosta, tilanteen epätavallisuudesta tai ihan vain pitkästä odottamisesta ja siitä kumpuavasta liian kovasta halusta "onnistua". Oman seksuaalisuuden etsiminen vasta 30+ iässä näyttäisi myös olevan ilmiölle selkeästi altistavaa... Tai oikeastaan ennemminkin ehkä syy myöhäiselle etsimiselle...

Tunteiden ulkoistaminen jonnekin oman mielen syvyyksiin saattaa joillakin ihmisillä olla myös niin sisäänrakennettu "ominaisuus", ettei tietoisuuden siirtäminen sivuun ja tunteiden mukaan hyppääminen olekaan mikään pikkuinen juttu, jonka voi niin vain laittaa päälle leikkikaverin miellyttämiseksi. Omien kokemusteni perusteella sanoisin, että suurin osa naisten henkisistä orgasmivaikeuksista liittyy hyvin pitkälle juuri tunteiden vapaaksi päästämiseen. Henkisen kontrollin irroittamiseen omassa mielessään.

Kun tunteita ei osata vapauttaa, ei orgasmiin liittyvään kontrollin irtipäästämistä onnistu tekemään vaikka kuinka haluaisi. Osalle se voi olla mahdollista yksin ollessaan, mutta kaikille ei edes silloin. Joillekin ihmisille omien tunteiden vapaaksi päästäminen (ja ehkä näyttäminen) onkin absoluuttisin mahdollinen kontrollin menettämisen muoto. Täydellinen ja pidättelemätön henkinen tunteiden irtipäästäminen.

Tähän henkiseen irtipäästämiseen, liittyy myös helposti se hetki, jota monet nimittävät henkiseksi alistumiseksi. Se hetki, kun luovuttaa ja päästää sen viimeisenkin kontrollin hippusen irti ja antaa tunteidensa ottaa vallan. Antaa kaiken näkyä leikkikaverilleen (ja ehkä myös itselleen) "aitona" ja "todellisena". Moni on myös sanonut, että ensimmäinen kerta tässä tilassa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen ja saattaa ihan oikeasti muuttaa ihmistä. Ja koukuttaa ;)

Itse en kuitenkaan laittaisi yhtäläisyysmerkkiä suoraan henkisen alistumisen ja henkisen irtipäästämisen välillä. En, koska henkisen irtipäästämisen vaikeus on hyvin yksilöllistä, joillekin ihmisille se on täysin luontaista ja heille tunteiden salaaminen ja suojamuurien pystyttäminen on aivan yhtä valheellista käytöstä, kuin toiselle on on tunteiden feikkaaminen tai itsestään valehteleminen. Tällaisille ihmisille henkinen alistaminen on todella henkistä alistamista, henkistä kuormittamista ja väärinkäyttöä, ei irtipäästämistä ja tunteiden esittämistä, ei vaikka siihen olisikin päästy henkisen alistamisen seurauksena.

Miten sitten ihmisen saa päästämään henkisesti irti?
Tämä on asia, joka itseäni on askarruttanut jo vuosia, ei keinoina vaan aihealueena. Ei keinoina, koska ei aiheeseen todellakaan ole olemassa mitään viisasten kiveä. Jokaisen ihmisen mieli on yksilöllinen ja lukkiutunut mieli vieläkin yksilöllisempi (jos ilmaisu sallitaan). Enemmänkin minua kiehtoo ajatus suojamuurien ylittämisestä ja irtipäästämisen helpottamisesta. Enkä nyt halua puhua suojamuurien rikkomisesta ja irtipäästämisen automatisoinnista, koska sellainen vain jättäisi ihmisen kohtaamaan julman maailman ilman tuttujasuojiaan ja ilman valmiita korvaavia toimintatapoja. Ei itse olen kiinnostunut nimenomaan henkisten rajoitteiden hallitusta ylittämisestä... JA erityisesti siitä, mit äsen jälkeen seuraa ;)

Tässä on omasta mielestäni kysymys joidenkin ihmisten kohdalla hyvinkin tutusta terminologiasta, "rajojen ylittämisestä", henkisen irtipäästämisen onnistuminen on helposti sellaiselle ihmiselle, jolle se on vaikeaa, se kaikkein ultimaalisin "raja". Irtipäästäminen ensimmäisellä kerralla (ehkä ensimmäisellä kerralla koko elämässään), laukaisee AINA jotain ja sillä on AINA ennalta-arvaamattomat seuraukset. Vain yksi asia on ihan varmaa, tilannetta seuraa tasan varmasti hyvin voimakkaita tunteita ja tuntemuksia, näyttää henkilö ne sitten tai ei. Eikä ihmistä koskaan pitäisi jättää yksin niin voimakkaiden tunteiden kanssa.

On helppoa ymmärtää kuin subdrop muodostuu tälläisen kokemuksen jälkeen mielessä, joka jää yksin sen tilanteessa alkaneen myllerryksen keskelle. Kukaan maailmassa ei voi ymmärtää mitä siellä päässä tapahtuu, eikä kukaan ulkopuolinen voi ymmärtää mitä tilanteessa tapahtui, ei vaikka siitä kuinka kirjoittaisi tarinoita tai runoja. Erityisesti ilman kumppanin tai vertaistuen seuraa voi tunneryöppy johtaa voimakkaaseenkin alakuloon ja sisäänpäinkääntymiseen sekä akuuttiin empatian ja henkisen tuen tarpeeseen...

Entä miten siihen irtipäästämiseen sitten voisi vaikuttaa?

Irtipäästämisen toteuttamiseksi keinoja voi etsiä monella eri tavalla, sen voi tehdä väsyttämällä toisen fyysisesti ja henkisesti, sen voi tehdä toisen puhtaana henkisenä murtamisena, sitä voi lähteä hakemaan monipuolisella stimulaatiolla ja aistien ylikuormituksella tai asiaa voi lähetyä tuntemuksista ja kokemuksista keskustelemalla ja itseanalyysiä ohjaamalla. Sitä voi tukea toisen ajatuksia ja tunteita kuuntelemalla ja niistä keskustelemalla sekä tietysti antamalla toiselle aikaa ja tilanteen mukaan joustavia realistisia tavoitteita. Kysymys on enemmänkin siitä, halutaanko kontrollin irtipäästäminen tehdä vain kertatapauksena vai halutaanko siihen löytää jotain pysyvämpää mekanismia. Toinen ja vieläkin tärkeämpi kysymys on se, Mitä henkilö itse asiasta ajattelee.

Toisen henkilön tarkoituksellinen henkinen murtaminen ilman tämän tahtoa, on mielestäni verrattavissa henkiseen raiskaukseen, ja uskon että se voi jättää mieleen hyvin samankaltaiset jäljet, vaikka tilanteeseen itseensä olisikin ollut henkilön suostumus ja halu. Erityisesti nuoret naiset tuntuvat olevan suojamuuriensa repimisen suhteen ehkä hieman liiankin heppoisasti liikkeellä, ei haluta edes miettiä kaikkia seuraamuksia ja voimakas halu näyttää että kykenee kaikkeen, johtaa helposti liian nopeaan etenemiseen. Etenemiseen jonka seurauksena ei suinkaan välttämättä aina ole kinkyilyyn positiivisesti suhtautunut avomieleinen ja iloinen ihminen, vaan entistä ahdistuneempi, surullisempi ja sisäänpäinkääntynyt, henkisesti loukattu nuori ihmismieli. Ja tämä ei kai liene kenenkään tavoitteena. Eihän?

Kirjoitin tästä aiheesta, koska se nousi vahvana mieleeni passiivisen subin -ketjussa käydystä keskustelusta ja siitä, että käsittelin asiaa konkreettisesti taas kerran juuri menneenä viikonloppuna. JA siksi, että niille ihmisille, joille tunteiden vapaa osoittaminen on arkipäivää ja joiden minä-kuva on voimakas ja terveellä pohjalla, ei aina välttämättä ole kovinkaan helppoa ymmärtää sitä, että on ihmisiä jotka saattavat vaikuttaa hyvinkin varmoilta ja itsenäisiltä, mutta joille tunteiden esittäminen ja henkisen kontrollin irtipäästäminen ei ole ehkä lainkaan mahdollista tai ainakin hyvin hyvin vaikeaa.

Ja takaisin alkuun :)
Vaikka se leikkikaveri vaikuttaisi kuinka passiiviselta ja kyllästyneeltä, ei mielestäni oikea ratkaisu tilanteeseen koskaan pitäisi suoraan olla toisen syyllistäminen tai leikkikaverin vaihtaminen, vaan passiivisuuden syyn selvittäminen!

Niin kuin minulle eräs kerran kertoi: "Master, joka etsii täydellistä subia, koska kaikki aiemmat ovat olleet niin tylsiä, kertoo vain eniten itsestään". Ihmisen, jolle sattuu poikkeuksellisen paljon vain tylsiä, passiivisia ja reagoimattomia leikkikavereita, kannattaisikin miettiä onko se syy vain huonossa tuurissa ja -ihmisissä ;)

-Mr.Inathu


Alkuperäinen artikkeli ja keskustelua aiheesta löytyy BDSM-baarista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti