Aika ajoin kinkykeskusteluun nousevat passiiviset ja reagoimattomat
subit, jotka nähdään kinkyelämän "lahnoina" ja joiden kaltaisia
henkilöitä kaikkia D-ihmiset sitten kilvan kertovat pitävänsä "tylsinä"
ja epäkiitollisina leikkikavereina.
Toki toisen passiivisuus tai
"poissaolevuus" voi olla epämiellyttävää itsestänikin, mutta olen silti
aina lähtenyt siitä, että poissaolevuuttakin on hyvin montaa eri
laatua... Omasta mielestäni paljon tärkeämpää kuin se onko toinen hetken
joissain muissa "maailmoissa", on kuitenkin se, Miksi toinen on muissa
maailmoissa?
Itselleni sitä pahinta laatua on sellainen
poissaolo, josta näkee suoraan ettei toista oikeastaan vähempää voisi
juttu kiinnostaa, mutta roikunpahan tässä mukana ja odottelen
loppumista... Tämä lienee aika pitkälle juurikin se mitä
vaniljaisellakin puolella kutsutaan "lahnailuksi".
Ja tässäkin
tilanteessa syitä voi olla paljon ja erilaisia. Voi olla, että toinen on
juuri sillä hetkellä liian väsynyt tai liian motivoitunut mielessään
jostain arkielämän isosta asiasta, joka vain vie ajatukset. Voi olla,
ettei kyseinen hetki stimuloi tai kiihota ihmistä. Voi olla, etteivät ne
kuuluisat kemiat sittenkään pelaa yhteen tai ehkä arvioija ei itse vain
kiinnitä huomiota leikkikaverinsa reaktioihin vaan toimii juuri
"väärin" aiheuttaen vain tylsistymistä ja turhautuneisuutta...
Toinen
poissaolon ääripää on se "kuulemma" kovinkin tavoiteltu subspcace tms
tajunnan hämärtyminen/kirkastuminen, jossa kaikki maallinen katoaa kauas
ja vain itsellä on enää merkitystä (jos silläkään). Subspace voi
näyttäytyä rooliinsa ja suoritukseensa keskittyneelle Dominoivalle
osapuolelle subin passivoitumisena ja huomion häviämisenä. Saattaa
näyttää siltä, ettei toinen enää kuuntele tai reagoi lainkaan, vaan
rupesi taas vain alsikottelemaan ja vastaanottamaan suorituksia :)
Molemmissa
noissa kuvaamissani ääripäissä toinen henkilö on selkeästi "poissa", ei
enää tiedosta mitä hänelle sanotaan, saati sitten konkreettisesti tee
mitään.
Noiden väliin/rinnalle mahtuu sitten vielä monenlaista
muuta "poissaoloa", joista haluaisin kuitenkin nostaa omasta mielestäni
sen ylivoimaisesti tärkeimmän ja itseni eniten kiinnostavan ns.
"henkisen itsensä ulkoistamisen", eli tilanteen, jossa henkilö kyllä on
hyvinkin tietoinen (ehkä liiankin) tilanteesta ja ehkä tekeekin asioita
tai jopa "ylisuorittaa" tilannetta, mutta ei selkeästikään ole
henkisesti "mukana" tekemisessä. Tälläisessä tilanteessa henkilö voi
olla muuten aivan läsnä, kommunikoida ja olla fyysisesti aktiivinenkin,
mutta henkisesti, tunnetasolla, aivan kylmä ja poissaoleva.
Kaikkia
Dominoivia tämä itsensä henkinen ulkoistaminen ei kuuleman mukaan tunnu
paljoa häiritsevän, mutta toiset (kuten allekirjoittanut) ovat sille
hyvinkin herkkiä. Kun huomaan, että toinen alkaa ulkoistamaan
tunteitaan, loppuu itseltänikin hyvin nopeasti mielenkiinto ko. asian
jatkamiseen (ei automaattisesti kuitenkaan itse session jatkamiseen) ja
alan läpikäydä vaihtoehtoja tunteiden uudelleen käynnistämiseen... Ja
tässä vaiheessa saattaakin olla hyvä hetki laskea tilanne näennäisesti
irti, ottaa leikkikaveri peiton alle lusikkaan ja keskustella asioista
aikessa rauhassa...
Ja juuri tässä on tämän asian ydin ja syy siihen, miksi kirjoitin tähän tekstin.
Itsensä
henkisesti tilanteesta ulkoistaminen on hyvin yleistä ja eri tasoisena
sitä tuntuu esiintyvän niin nuorilla kuin vanhemmillakin ihmisillä.
Nuorilla se tuntuu usein liittyvän epävarmuuteen itsestään ja ehkä
voimakkaiden suojamuurien olemassaoloon tms. Johonkin, mikä saa henkilön
keskittymään tilanteen suorittamiseen niin paljon, ettei tunteille jää
tilaa. Tai kysymys voi olla suojamuureista, joilla suojataan epävarmaa
minuutta ulkopuolisilta ja mahdollisilta epäonnistumisilta.
Vanhemmilla
ihmisillä tämä on jonkin verran harvinaisempaa, koska itseluottamus ja
ehkä -tuntokin ovat jo vahvempia, mutta heilläkin sama tilanne voi tulla
epäonnistumisen pelosta, tilanteen epätavallisuudesta tai ihan vain
pitkästä odottamisesta ja siitä kumpuavasta liian kovasta halusta
"onnistua". Oman seksuaalisuuden etsiminen vasta 30+ iässä näyttäisi
myös olevan ilmiölle selkeästi altistavaa... Tai oikeastaan ennemminkin
ehkä syy myöhäiselle etsimiselle...
Tunteiden ulkoistaminen
jonnekin oman mielen syvyyksiin saattaa joillakin ihmisillä olla myös
niin sisäänrakennettu "ominaisuus", ettei tietoisuuden siirtäminen
sivuun ja tunteiden mukaan hyppääminen olekaan mikään pikkuinen juttu,
jonka voi niin vain laittaa päälle leikkikaverin miellyttämiseksi. Omien
kokemusteni perusteella sanoisin, että suurin osa naisten henkisistä
orgasmivaikeuksista liittyy hyvin pitkälle juuri tunteiden vapaaksi
päästämiseen. Henkisen kontrollin irroittamiseen omassa mielessään.
Kun
tunteita ei osata vapauttaa, ei orgasmiin liittyvään kontrollin
irtipäästämistä onnistu tekemään vaikka kuinka haluaisi. Osalle se voi
olla mahdollista yksin ollessaan, mutta kaikille ei edes silloin.
Joillekin ihmisille omien tunteiden vapaaksi päästäminen (ja ehkä
näyttäminen) onkin absoluuttisin mahdollinen kontrollin menettämisen
muoto. Täydellinen ja pidättelemätön henkinen tunteiden irtipäästäminen.
Tähän
henkiseen irtipäästämiseen, liittyy myös helposti se hetki, jota monet
nimittävät henkiseksi alistumiseksi. Se hetki, kun luovuttaa ja päästää
sen viimeisenkin kontrollin hippusen irti ja antaa tunteidensa ottaa
vallan. Antaa kaiken näkyä leikkikaverilleen (ja ehkä myös itselleen)
"aitona" ja "todellisena". Moni on myös sanonut, että ensimmäinen kerta
tässä tilassa jää ikuisiksi ajoiksi mieleen ja saattaa ihan oikeasti
muuttaa ihmistä. Ja koukuttaa ;)
Itse
en kuitenkaan laittaisi yhtäläisyysmerkkiä suoraan henkisen alistumisen
ja henkisen irtipäästämisen välillä. En, koska henkisen irtipäästämisen
vaikeus on hyvin yksilöllistä, joillekin ihmisille se on täysin
luontaista ja heille tunteiden salaaminen ja suojamuurien pystyttäminen
on aivan yhtä valheellista käytöstä, kuin toiselle on on tunteiden
feikkaaminen tai itsestään valehteleminen. Tällaisille ihmisille
henkinen alistaminen on todella henkistä alistamista, henkistä
kuormittamista ja väärinkäyttöä, ei irtipäästämistä ja tunteiden
esittämistä, ei vaikka siihen olisikin päästy henkisen alistamisen
seurauksena.
Miten sitten ihmisen saa päästämään henkisesti irti?
Tämä
on asia, joka itseäni on askarruttanut jo vuosia, ei keinoina vaan
aihealueena. Ei keinoina, koska ei aiheeseen todellakaan ole olemassa
mitään viisasten kiveä. Jokaisen ihmisen mieli on yksilöllinen ja
lukkiutunut mieli vieläkin yksilöllisempi (jos ilmaisu sallitaan).
Enemmänkin minua kiehtoo ajatus suojamuurien ylittämisestä ja
irtipäästämisen helpottamisesta. Enkä nyt halua puhua suojamuurien
rikkomisesta ja irtipäästämisen automatisoinnista, koska sellainen vain
jättäisi ihmisen kohtaamaan julman maailman ilman tuttujasuojiaan ja
ilman valmiita korvaavia toimintatapoja. Ei itse olen kiinnostunut
nimenomaan henkisten rajoitteiden hallitusta ylittämisestä... JA
erityisesti siitä, mit äsen jälkeen seuraa ;)
Tässä
on omasta mielestäni kysymys joidenkin ihmisten kohdalla hyvinkin
tutusta terminologiasta, "rajojen ylittämisestä", henkisen
irtipäästämisen onnistuminen on helposti sellaiselle ihmiselle, jolle se
on vaikeaa, se kaikkein ultimaalisin "raja". Irtipäästäminen
ensimmäisellä kerralla (ehkä ensimmäisellä kerralla koko elämässään),
laukaisee AINA jotain ja sillä on AINA ennalta-arvaamattomat seuraukset.
Vain yksi asia on ihan varmaa, tilannetta seuraa tasan varmasti hyvin
voimakkaita tunteita ja tuntemuksia, näyttää henkilö ne sitten tai ei.
Eikä ihmistä koskaan pitäisi jättää yksin niin voimakkaiden tunteiden
kanssa.
On helppoa ymmärtää kuin subdrop muodostuu tälläisen
kokemuksen jälkeen mielessä, joka jää yksin sen tilanteessa alkaneen
myllerryksen keskelle. Kukaan maailmassa ei voi ymmärtää mitä siellä
päässä tapahtuu, eikä kukaan ulkopuolinen voi ymmärtää mitä tilanteessa
tapahtui, ei vaikka siitä kuinka kirjoittaisi tarinoita tai runoja.
Erityisesti ilman kumppanin tai vertaistuen seuraa voi tunneryöppy
johtaa voimakkaaseenkin alakuloon ja sisäänpäinkääntymiseen sekä
akuuttiin empatian ja henkisen tuen tarpeeseen...
Entä miten siihen irtipäästämiseen sitten voisi vaikuttaa?
Irtipäästämisen
toteuttamiseksi keinoja voi etsiä monella eri tavalla, sen voi tehdä
väsyttämällä toisen fyysisesti ja henkisesti, sen voi tehdä toisen
puhtaana henkisenä murtamisena, sitä voi lähteä hakemaan monipuolisella
stimulaatiolla ja aistien ylikuormituksella tai asiaa voi lähetyä
tuntemuksista ja kokemuksista keskustelemalla ja itseanalyysiä
ohjaamalla. Sitä voi tukea toisen ajatuksia ja tunteita kuuntelemalla ja
niistä keskustelemalla sekä tietysti antamalla toiselle aikaa ja
tilanteen mukaan joustavia realistisia tavoitteita. Kysymys on
enemmänkin siitä, halutaanko kontrollin irtipäästäminen tehdä vain
kertatapauksena vai halutaanko siihen löytää jotain pysyvämpää
mekanismia. Toinen ja vieläkin tärkeämpi kysymys on se, Mitä henkilö
itse asiasta ajattelee.
Toisen henkilön tarkoituksellinen
henkinen murtaminen ilman tämän tahtoa, on mielestäni verrattavissa
henkiseen raiskaukseen, ja uskon että se voi jättää mieleen hyvin
samankaltaiset jäljet, vaikka tilanteeseen itseensä olisikin ollut
henkilön suostumus ja halu. Erityisesti nuoret naiset tuntuvat olevan
suojamuuriensa repimisen suhteen ehkä hieman liiankin heppoisasti
liikkeellä, ei haluta edes miettiä kaikkia seuraamuksia ja voimakas halu
näyttää että kykenee kaikkeen, johtaa helposti liian nopeaan
etenemiseen. Etenemiseen jonka seurauksena ei suinkaan välttämättä aina
ole kinkyilyyn positiivisesti suhtautunut avomieleinen ja iloinen
ihminen, vaan entistä ahdistuneempi, surullisempi ja
sisäänpäinkääntynyt, henkisesti loukattu nuori ihmismieli. Ja tämä ei
kai liene kenenkään tavoitteena. Eihän?
Kirjoitin tästä aiheesta,
koska se nousi vahvana mieleeni passiivisen subin -ketjussa käydystä
keskustelusta ja siitä, että käsittelin asiaa konkreettisesti taas
kerran juuri menneenä viikonloppuna. JA siksi, että niille ihmisille,
joille tunteiden vapaa osoittaminen on arkipäivää ja joiden minä-kuva on
voimakas ja terveellä pohjalla, ei aina välttämättä ole kovinkaan
helppoa ymmärtää sitä, että on ihmisiä jotka saattavat vaikuttaa
hyvinkin varmoilta ja itsenäisiltä, mutta joille tunteiden esittäminen
ja henkisen kontrollin irtipäästäminen ei ole ehkä lainkaan mahdollista
tai ainakin hyvin hyvin vaikeaa.
Ja takaisin alkuun :)
Vaikka
se leikkikaveri vaikuttaisi kuinka passiiviselta ja kyllästyneeltä, ei
mielestäni oikea ratkaisu tilanteeseen koskaan pitäisi suoraan olla
toisen syyllistäminen tai leikkikaverin vaihtaminen, vaan passiivisuuden
syyn selvittäminen!
Niin kuin minulle eräs kerran kertoi:
"Master, joka etsii täydellistä subia, koska kaikki aiemmat ovat olleet
niin tylsiä, kertoo vain eniten itsestään". Ihmisen, jolle sattuu
poikkeuksellisen paljon vain tylsiä, passiivisia ja reagoimattomia
leikkikavereita, kannattaisikin miettiä onko se syy vain huonossa
tuurissa ja -ihmisissä ;)
-Mr.Inathu
Alkuperäinen artikkeli ja keskustelua aiheesta löytyy BDSM-baarista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti