keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joululahjani Omistajalleni

Tänä jouluna Herra Inathu sai minulta tavallisten sukulaisystävällisten lahjojen lisäksi myös yhden, joka oli tarkoitettu avattavaksi vasta kun olimme kaksistaan. Sellaiset paketithan ne kinkyväen joulun tekee, eikö niin...? :)

Jännitin kun Hän leikkasi nauhan ja avasi kirjekuoren. Arvostaisiko Hän lahjaani? Ymmärtäisikö mitä sillä tavoittelin, ja mitä se minulle merkitsi? Kehuisiko Hän sitä riittävästi, ja tuntuisiko minusta siltä että Hän olisi siihen oikeasti tyytyväinen?

Olin soimannut itseäni usean päivän ajan siitä, etten ollut yrittänyt enempää. Lahjani ei ollut niin hyvä kuin se olisi voinut olla.

Toivoin kuitenkin että näkisin D:n välähdyksen Hänen katseessaan ja olemuksessaan kun lahja olisi avattu. Tyytyväisen ja kiihottuneen hyrinän, syvän katseen sekä omistavan otteen minusta kun Hän vetäisisi minut luokseen... Ja minä saisin olla ujona, pienenä ja tyytyväisenä Hänen sylissään.

Ei se ihan niin mennyt. :)



Hän avasi kuoren, luki viestin nopeasti, katsoi hotellin lahjakortin ja kommentoi asiaa hiukan, todeten sen olevan oikein hyvä lahja. Näin kyllä että Hän oli tyytyväinen, mutta ei välähdyksiä, ei suoranaista kehusadetta... Huokaus. :)

Välipäivät olemme kuitenkin käyttäneet muutamaan otteeseen lahjasta puhumiseen. Olemme tunnustelleet aihetta yhdessä ja etsineet eri vaihtoehtoja käytännön toteutukseen. Keskustelleet erilaisista skenaarioista, niiden vivahde-eroista sekä niiden herättämistä tuntemuksista.

Olemme vasta makustelleet asiaa. Lahjani on kuin huolella koostettava ateria, jonka valmisteluun kuluu aikaa ja vaivaa. Kokonaisuuteen kuuluvat itse syömisen lisäksi niin alkuvalmistelut kuin aterian jälkikäteinen muistelu ja analyysi kokemuksesta.

Minä annoin lahjaksi Omistajalleni hotellilahjakortin muiden kanssa käytettäväksi, koska koko aihe "toiset naiset" on minulle yhä hyvin hankala. Ajatuksenani oli se, että Herrani ottaisi hotellihuoneen jonkun aivan uuden ihmisen kanssa.

Kun käytän opiskelijana rahojani siihen, että Hän saisi sessioida jonkun muun kanssa minun toiveestani, on nöyrtymisasteeni melko korkea... Ja haluni siihen että Hän olisi tyytyväinen minuun, kun menen epämukavuusalueelleni Häntä miellyttääkseni.

Asiassa on myös kieltämättä cuckquean-vibojakin. Niin hävettävää kuin se onkin, olen alkanut pallottelemaan asiaa mielessäni. Sillä minäkö saisin jotain kiksejä sellaisesta? Vaikka ahdistun aiheesta sekunnissa... Ja olen aina ollut kolmen jutuissa toista naista ylempänä tai tasa-arvoinen.

Näen mielessäni sen, miten minua nöyryytetään asialla kun sen aika on. Ja kuinka intensiivinen tilanne siitä voikaan seurata minulle ja Omistajalleni...

Olemme tehneet jokin aika sitten uuden pantasopimuksen (tästä lisää myöhemmin), jossa on myös klausuuli Herrani ja muut naiset. Lisäksi olemme hieman tökkineet ylipäätään keskusteluissa aihetta "häpäisy ja nöyryytys muiden naisten avulla". Myös näiden asioiden vuoksi päädyin antamaan tämän lahjan.

Toivon että saan siitä vielä paljon kehuja lisää, sillä niitä minä kaipaan. Uskon kyllä että saan... Herrani kun on todella hyvä kehumaan ja minä myös nyhtämään niitä kun sellaisia tarvitsen. :)

-pikkulintu


Pikkulintuni yllätti minut joululahjallaan. Olemme kyllä toistuvasti hänen aloitteestaan puhuneet muista naisista ja siitä miten ne ovat hänen mukavuusalueensa rajamaita ja kuinka sisällytimme aihealuetta mukaan uuteen sopimukseemmekin. Silti hänen joululahjansa yllätti minut.

Lahja ei ollut perinteinen "Hei katso hankin sulle netistä tälläisen pikkulutkan pantavaksi!" eikä myöskään vielä perinteisempi "Katso minkälaisen lelun ostin ja nyt saat käyttää sitä minuun!" vaan mahdollisuus käyttää hotellia jonkun toisen kanssa. Siis jotain, mitä olen tehnyt muutoinkin paljon ja jotain, mihin hänellä ei ole ollut edes mahdollisuutta vaikuttaa... Mutta samalla jotain, joka on ollut hänelle sekä haastavaa, että samalla hänen mielestään jotain joka on ollut oleellinen osa minua...

Itse en näe lahjaa rahana enkä lupana johonkin johon minulla on jo lupa, vaan avauksena uuteen aikakauteen. "Vihreänä valona", jolla pikkuiseni kertoo minulle sanojen ollessa vaikeita, että "Nyt voisi olla aika lisätä taas vauhtia..."

Luulen, että vuodesta 2017 on tulossa oikein mielenkiintoinen ;)

-Mr.Inathu

lauantai 17. joulukuuta 2016

Naposteluseksiä ;P

Kun arki on hektistä, eikä sessioinnille tahdo löytyä aikaa, muuttuvat pienetkin kipunoivat hetket entistä arvokkaamiksi...

Itselleni seksi ja sessiointikin ovat aina olleet hyvin vahvasti orgasmivetoista toimintaa... Tai no melkolailla koko elämäkin kai, mutta siitä joskus toiste enemmän... Mutta siis lisäksi seksi on minulle aina ollut myös nautintolaji, jossa kiire on lähes aina puhtaasti tunnelmaa laskeva tekijä. Sessioissakin kaksi tuntia on aina ollut aikalailla minimi jolla kannattaa edes aloittaa, eikä panemaankaan kannata oikein alle tunnin aikaikkunassa edes ryhtyä. Joten eipä sitten perheellisen startup-yrittäjän arki ymmärrettävästikään ole ollut mikään optimivalinta, noin niin kuin sessioinnin näkökulmasta katseltuna...

Näin ollen olen viimeaikoina alkanut etsiä entistä pienempiä hetkiä seksiä, jonka tarkoituksena ei itse asiassa ole missään vaiheessa ollutkaan jatkua orgasmiin saakka. Ainoastaan tuntua hyvältä, sekä tietysti virittää ja ladata tunnelmaa. Luoda sitä pientä kinkyä D/s-virettä tai ihan vaan läheisyyden tunnetta.

Ja yllätys yllätys, tuohan on tuntunut toimivalta :)
Eihän tuommoinen "lämmittely" tietenkään voi täysin korvata varsinaista seksiä tai sessiointia, mutta sen avulla sitä arkisistakin päivistä tulee kuin nonparelleilla kuorrutettuja ;) Ja sitten kun se sopiva hetki on taas löytynyt, on tunnelmakin aivan selkeästi latautuneempi ja "odottavampi" ;)

Mietinkin tässä jo useamman tovin sopivaa koodinimeä sellaiselle seksuaaliselle toiminnalle, jonka tarkoituksena ei ole edes yrittää päästä huipulle ja päädyin lopulta kutsumaan sitä koodinimellä "napostelu" ja vaikka pikkulintu pitikin parempana edellistä nimitystäni "fiilistelyseksi", niin omaan suuhuni se ei tunnu niin osuvalta, koska kyllähän ihan kaiken seksin pitää olla fiilistelevää...

Joten nyt siis minulla on sana jolla voin kumppanilleni ilmaista suoraan haluavani vaikkapa ihan vain pikkuisen hetken lepuuttaa itseäni hänen suussaan kesken kiireisen työpäivän :)

Niin ja onhan tuo tuommoinen napostelu kai jollei terveellisempää niin ainakin kevyempää kuin välipalanaksut...

Hyviä naposteluja itse kullekin ja kesän valoa tänne talven pimeyteen, kohta on taas kevät ;)

-Mr.Inathu

Pilkahdus kesän valoa tänne joulukuun pimeyteen

lauantai 10. joulukuuta 2016

Ohjaamisesta

Kun sain tehtäväkseni kertoa miltä minusta tuntuu olla juuri Herrani ohjauksessa, päällimmäisin ajatukseni oli se, että olen ollut alusta saakka hyvin onnekas.

Olenhan löytänyt niin kinkyyn kuin arkeenkin sopivan kumppanin, joka myös nauttii hieman solmussa olevan nuoren naisen mentoroimisesta ja ohjaamisesta. Vieläpä äärimmäisen kärsivällisen ja osaavan sellaisen...

Epäilemättä jollain tavalla eksyksissä oleville nuorille alistujille riittää dominoivia opastajia enemmänkin kuin vain tämän yhden yksilön verran. Jokin siinä henkisessä rikkinäisyydessä taitaa kutkuttaa dominoivia persoonia…

Tai sitten sen tuomat negatiiviset puolet ollaan valmiita sietämään, jos ohessa tulee alistumista, kokemuksia, hyväksyntää, rakkautta ja ohjausta janoava bambi jäällä?

Kenties joku myös aidosti haluaa “korjata” jonkun vain hyvää hyvyyttään… Tai sitten ihan vaan hyväksikäyttää surutta ilman yleviä tarkoitusperiä.

Joka tapauksessa, olen onnekas kun satun olemaan juuri Herrani kanssa. Olen tietoinen siitä, että Hän on herättänyt monen kaltaiseni ihmisen kiinnostuksen kirjoituksillaan.

Mistä kiinnostuin Herrassani alunperin

Itsekin kiinnitin Häneen huomiota ennen kuin vaihdoimme yhtäkään viestiä keskenämme. Foorumilta piirtyi kuva kokeneesta, kiehtovasta, älykkäästä, huumorintajuisesta ja moniuloitteisesta D:stä. Sellaisesta joka varmaan osaisi viedä minut kärsivällisesti minne ikinä haluaisikaan.

Hän vaikutti sellaiselta, jonka kanssa voisin kokea juuri sellaisia henkisiä sessioita joista olin kiinnostunut. Ja joka voisi auttaa minua niissä asioissa joissa kompastelin, joissa tarvitsin apua ja hahmon johon tukeutua.

Kuten hän profiilissaankin kirjoittaa: “...ainahan minä tuppaan sortua tutustumaan sellaisiin alitajuntansa syövereissä kiemurteleviin mielenkiintoisiin otuksiin…” Niinpä…

Olen ollut siis hyvin onnekas ollessani juuri se henkilö, johon Hän on investoinut niin paljon jaksamistaan ja aikaansa vuosien saatossa. Minä haluan olla Hänen pikkuisensa, se josta pidetään huolta. Muitakin tulijoita on sille paikalle ollut.

Ohjauksen vaikutukset


Hänen lintunaan olen alkanut vähitellen kasvaa oikeaan suuntaan.

Hän on auttanut ihmissuhteissani kun vielä säädin niiden kanssa. Ohjannut läpi vaikeiden aikojen ja luonut minulle tukea ja turvaa sekä luottamusta elämään, itseeni ja Häneen.
Olen tasaisempi ja onnellisempi Hänen ansiostaan, sekä itsetuntemukseni ja itsetuntoni on parempi kuin aiemmin.

Hän on ohjannut minut opiskelemaan alaani, auttanut uravalinnoissa, neuvonut, pakottanut, kiristänyt ja lempeästi töninyt eteenpäin kun on ollut vaikeaa arjessa.

Hänen avullaan minä etenen elämässäni sen sijaan että polkisin paikoillani. Sillä vaikka minä olen tehnyt töitä paljon kaiken eteen, en olisi pystynyt siihen ilman Hänen apuaan. Siitä minä olen hyvin kiitollinen Herralleni.

Ohjauksessa täytyy mukautua toisen tapoihin ja hyväksyä erilaiset näkemykset asioista. Minulle se on tarkoittanut usein luopumista ilmaisuista:

  • en osaa kuitenkaan
  • en ole tarpeeksi hyvä
  • en jaksa yrittää
  • en halua tehdä sitä
  • ei kiinnosta mikään nyt
  • mitä jos käykin näin
  • haluan vain olla rauhassa.

Vastahakoisesti olen kerta toisensa jälkeen luopunut omasta mielipiteestäni ja tehnyt kuten minulle on sanottu. Vaikeinta on ollut totteleminen ja itsemääräämisoikeudesta luopuminen. Haluaisin tehdä oman mieleni mukaan, vaikkei se olisikaan järkevintä…

Omasta tahdosta luopuminen on useimmiten nöyryyttävää ja ärsyttävää, vaikka kuinka tietäisi sen olevan parempi vaihtoehto.

Mitä se on ollut käytännössä? Kiukun nielemistä. Epävarmuuden sietämistä. Herraani luottamista. Vaikeiden asioiden kohtaamista ja liikkeessä pysymistä. Puhumista ja avoimuutta sulkeutumisen sijaan. Anelemista, väsymistä, suostumista. Rohkeutta ja sinnikkyyttä. Yrittämistä yhä uudelleen...

Miten näen tulevaisuuden

Tulevaisuuden näen jatkona kaikille vaikeuksille ja onnistumisille jotka olemme vuosien saatossa kohdanneet. Polku etenee polveillen, mutta tuskin muuttuu moottoritieksi.

Tiedän että haasteita on tulevaisuudessakin ja tarvitsen yhä Hänen ohjaustaan eri asioissa. Olenhan hänen pikkuisensa… ;) En kuitenkaan tavoittele taantumista. Olen selväjärkinen aikuinen ihminen, joka osaa kyllä pitää huolen itsestään silloin kun on pakko.

Suhteemme idea on kuitenkin se, ettei minun kaikissa asioissa ole aina oltava se vastuunkantaja itseäni koskevissa asioissa. Minä voin tukeutua Herraani kun sille on tarve ja mahdollisuus, tai silloin kun se vain sattuu tuntumaan hauskalta. 

Kaiken myötä myös minulta odotettu vastuun määrä on kasvanut. En ole voinut enää vain löllötellä Herrani ohjauksessa, vaan minun on ollut yhä enemmän mukauduttava huolehtimaan myös hänen hyvinvoinnistaan aivan eri tavalla kuin aiemmin. Sen kanssa en vielä oikein ole sinut, mutta ehkä vähitellen...

-pikkulintu
 Unboxing

maanantai 24. lokakuuta 2016

Kun saa jotain valmiiksi...

Se tunne, kun tietää saaneensa jotain valmiiksi.

Se tuli yllättäen, sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun pulssin hakatessa korvissani odotin hengitykseni tasaantumista. Se ei ollut mitään "erikoista", vain ihan tavallinen ja arkinen suihinotto juuri ennen nukahtamista. 

Mutta samalla kun mieleni hitaasti laskeutui orgasmin jälkeiseen seesteiseen uneliaisuuteen ja kohden syvää unta, ymmärsin saavuttaneeni jotain mitä olin rakentanut jo vuosia...

Kun aikoinaan aloin kouluttamaan pikkulintuani, kerroin opettavani hänet palvelemaan suullaan kuin ammattilainen ja nauttimaan siitä. Ajatus tuntui hänestä mukavalta, mutta hyvin kaukaiselta ja mahdottomalta. Suihinottaminen oli silloin nuorelle naiselle vielä hyvin mekaanista suorittamista, eikä suuhun laukeaminen ollut edes vaihtoehto, sperman aiheuttaessa automaattisen yökkäysreaktion.

Eihän mikään tietenkään ole koskaan "valmista", mutta nyt vuosia ja satoja harjoituskertoja myöhemmin, havahdun aamuyön tunteina siihen että se mitä silloin kauan sitten pikkulinnulleni lupasin, on toteutunut. Ja unen tulo viivästyy vielä muutamia hetkiä, alkaessani miettimään asiaa pikkulinnun käpertyessä tyytyväisenä minua vasten. 

Elämä näyttää nyt niin monella tavalla hyvin erilaiselta kuin silloin alkaessani opettamaan häntä, monet asiat ovat kääntäneet suuntaansa tai painottuneet aivan toisin, eikä mikään ole juuri siten kuin ihminen vuosia aiemmin kuvittelee tulevaisuuden näyttävän. Mutta ainakin tämä yksi asia on juuri niin kuin sen näin ja se(kin) saa minut hymyilemään leveästi, ennen kuin uni tulee :) 

-Mr.Inathu

Tähän vielä loppuun joku kiva kesäinen kuva...

tiistai 13. syyskuuta 2016

Asioita ja "asioita"...

Elämä on ajoittain kiireistä ja sitten taas "kiireistä", pitää tehdä paljon pakollisia asioita ja "pakollisia asioita". Toki lapset vaativat aikansa ja samoin työt. Harrastuksista nyt puhumattakaan, mutta silti sitä aikaa tehdä kaikenlaista jää kummasti, vaikkei oikeastaan "mitään koskaan ehdikään tekemään"... Paradoksi, jonka voisi kuvitella katoavan asioita priorisoimalla ja suunnittelemalla, mutta joka silti aina yllättää - Jälkikäteen :)

Esimerkiksi itselläni viimeiset viikot ovat olleet yhtä matalalentoa. On ollut tuhat asiaa, joita pitää ja pitäisi tehdä, niin että hyvä jos on ehtinyt "kinkyjä" miettiäkään saati ajatellakaan varsinaisia sessioita. Tällaisessa tilanteessa D/s-suhde osoittaa ominaisuutensa. Olen voinut nauttia pikkulinnun antamista palveluksista, ilman mitään seremonioita, oli sitten kysymys minun tyydyttämisestäni, niskan hieromisesta tai paitojen silittämisestä. 

Kaiken lisäksi me EMME uusineet omistussopimusta silloin reilu kuukausi sitten, kun viimeksi asiaa täällä pohdiskelin. Mielestäni pikkulintu ei vain ollut (vielä) valmis TPE-suhteeseen, joten sopimuksen uusiminen olisi ollut itsepetosta meiltä kummaltakin. Jätin kuitenkin pannan pikkulinnun kaulaan ja sanoin, että voi jatkaa niin kuin itse haluaa valita ja minä sitten katson, koenko haluavani uusia sopimuksen vielä jossain vaiheessa.

Sopimuksettomassa tilassa elävä pikkulintu on reagoinut tilanteeseen joissain asioissa vapautuneemmin ja osassa asioista entistä enemmän panostaen. Ainakin palvelun laatu on keskimääräisesti parantunut :)

pikkulintu kertoo sitten omia ajatuksiaan tilanteesta ihan itse...

-Mr.Inathu

PS. Niin ja kun kerran on ollut kauhea kiire ja on niitä pakollisia asioita ja "pakollisia asioita", niin en tiedä miten mutta jotenkin olen tässä välissä kuitenkin ehtinyt väkerrellä kasaan ammattilaistason sex swingin, mutta siitä projektista ja sen käytöstä enemmän sanoja ja kuvia taas joskus "lähiaikoina"...

Pyysin pikkulintua piirtämään tähän kinkyn pokemonin ja lopputuloksena oli jo valmiiksi panonukennäköinen Jynx, hieman totuttua paljastavammasta kuvakulmasta ;)

tiistai 2. elokuuta 2016

Jatkaako omistusta vaiko ei?

Viime päivinä pikkulintu on hermoillut yhä enemmän kuun vaihteessa päättyneen pantasopimuksen jatkosta ja ihan aiheesta...

Nyt kun 151:n päivän projekti on ohi, on minun aika tehdä omakin päätökseni jatkosta. Niin, nämä ovat olleet mielenkiintoiset viisi kuukautta ja olemme oppineet paljon, molemmat. Minulle tämä on ollut paluu hyvin hyvin vanhoihin ajatuksiin ja tuntemuksiin omistajuudesta ja 24/7-dynamiikasta, kun taas pikkulinnulle tämä on ollut haaveiden ja ahdistusten kohteiden konkretisoitumista. Kummallekaan nämä kuukaudet eivät kuitenkaan ole olleet täsmälleen sitä mitä odotimme. Luonnollisestikaan :)

Valtasuhteet ovat mielenkiintoisia. Siinä missä meidän parisuhteemme voi varsin hyvin ja viihdymme suurimman osan ajasta loistavasti yhdessä ihan luonnostaan, itse omistussuhde tökkii ajoittain. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, ettemmekö sopisi omistussuhteen rooleihin, luontaisestikin. On toki totta, ettei pikkulintu ole hirveän palveluorientoitunut ja yhtä totta on se, että minä olen ollut varsin laiska omistaja. Suurimmat haasteet meillä ovat kuitenkin liittyneet siihen, miten vaikeaa pikkulinnun on ollut asettua omistettuun ja alistuvaan asemaan täysipäiväisesti. Asemaan ja mielentilaan, jotka saavat hänet kaikkein tyytyväisimmäksi ja onnellisimmaksi, mutta samalla mielentilaan joka on niin vahvasti yhteiskunnallisten odotusten vastainen.

Siinä missä populäärikulttuuri toitottaa vahvoja ja itsenäisiä naisia, jotka eivät saa olla riippuvaisia kenestäkään ja avuliaisuuskin on vain portti hyväksikäyttöön, voi olla vaikeaa hyväksyä itsessään haluja omistautua miehen palvelemiseen saati omaisuudeksi. Varsinkin, kun samanaikaisesti "pitäisi" pystyä olemaan kaikkea sitä mitä iltapäivä- ja naistenlehdet sekä erityisesti erilaiset lifestylebloggarit hehkuttavat, vaikka vain haluaisi itse olla pieni ja alistuva. Noh, pikkulintu kirjoittakoon itse ajatuksistaan enemmän, jos haluaa :)

Meillä tuo ristiriita on vaikuttanut ajoittain siihen, että vaikka valtasuhde mahdollistaisi asioita, on minun omistajana ollut ajoittain pakko toiminnassani tehdä valintoja omien halujeni ja toisen mielenterveyden välillä. Vallan ja vastuun välillä, siis ihan sitä omistamisen arkea :) Tärkeintä on mielestäni kuitenkin ollut se, että olen on koko ajan yhä selkeämmin pystynyt havaitsemaan lintusessani Aitoa Halua. Entistä enemmän proaktiivista itsensä likoon laittamista ja omille epämukavuusalueilleen menemistä. Juuri niitä asioita, joita olen odottanut ja joiden suuntaan olen pikkuistani muokannut...

Toinen toimintaani ja suhteeseemme vielä edellistäkin enemmän vaikuttanut haaste on ollut pikkulintuni mustavalkoinen ajattelu. Minua yhtään enemmän tuntevat tietävät oikein hyvin miten vahvasti vastustan mustavalkoista ja superlatiiveihin perustuvaa ajattelua ja elämänfilosofioita. Minulle asiat eivät ole koskaan "joko-tai" vaan aina "sekä-että". Minulle ei ole olemassa oikeaa tai väärää sen kummemmin kuin onnistumista tai epäonnistumistakaan. On vain  kokonaisuuksia, jotka muodostuvat osistaan ja näiden vuorovaikutuksista.

On siis ollut hyvin turhauttavaa ajoittain luoda symbolisia ja dramaattisia julkilausumia tai ohjeistuksia, joiden seurauksena pikkulintu on vain ahdistunut, masentunut ja lopulta lamaantunut. Sen sijaan, että olisi antanut parhaansa (joka juurikin olisi ollut sitä mitä odotin), on pikkulintu pelästynyt sanaa "paras". Ollaankin vaadittu pitkiä ja filosofisia (lue isällisiä ja opastavia) keskusteluita siitä, mitä olen tarkoittanut ja mitä on Minun Filosofiani ja millä tavoin oletan omaisuuteni siitä ammentavan, ennen kuin pikkulintuni on vähitellen alkanut ymmärtämään etteivät kaikki korukieliset lauseet ole oletuksellisesti tarkoitettu ymmärrettäväksi täysin kirjaimellisesti...

Ja tämän molemmilla haastealueilla tapahtuneen positiivisen kehityksen myötä päädyin lopulta pitkällisen harkinnan seurauksena tarjoamaan pikkulinnulle uuden 151:n päivän koeajan. Pysyvälle pannalle ei todellakaan ole vielä valmiuksia, mutta kehitys on ollut oikean suuntaista joten jatkamme nyt vuoden vaihteeseen ja katsomme minkälaiseksi projektimme seuraava jakso kehittyy... 

Juuri nyt (taas) olen reissussa, joten pikkulintuni on nyt kotona täysin "sopimuksettomassa tilassa" (tosin yhä pannoitettuna) ja vakaa ajatukseni olisi kirjoittaa loppuviikosta uusi sopimus, mutta katsotaan kuinka siellä kotona onkaan tällä välin riekuttu ja palataan siihen sopimukseen sitten loppuviikosta ;)

-Mr.Inathu

 
"Hylätty pikkulintu"

Jakson päätös

Sovimme Herrani kanssa maaliskuussa pannan olevan kaulassani 151 päivää. Nyt nuo päivät ovat loppumassa ja sen johdosta olemme käyneet kehityskeskusteluja ja työstäneet uutta sopimustamme.

Päädyimme luontevasti jatkamaan pantasopimusta uudella 151:n päivän ajanjaksolla. Omistajuuden purulle ei ollut syitä, mutta emme myöskään kokeneet että olisimme valmiita Lopulliseen Pantaan™.

Miksi emme? Koska lopullinen pannoitus on meille kummallekin niin suuri sitoumus ja vaatii suurempaa kypsyyttä minulta, vahvempaa D/s-suhdetta, vankempaa varmuutta yhteiseen elämään sekä valmiutta kulkea pidemmälle ja syvemmälle kuin nyt pystymme. Minä en ole valmis siihen, joten me emme ole vielä valmiita siihen. Se mihin olemme kuitenkin valmiita on jatkaminen jo aloitetulla tiellä.

Meille tässä määrätyn pituisessa sopimuksessa oli monia hyviä puolia. Jouduimme todella miettimään mitä teemme kun päätöshetki tulee - purammeko sopimuksen vai jatkammeko, ja jos, niin missä muodossa? 

Suhteen tilinpäätös tuli hyvään aikaan. Minä ainakin menetin hiukan fokustani kuukausien kuluessa ja kun nyt perkasin sopimusta läpi Herrani ohjeistamana, havahduin taas hieman siihen mitä olinkaan sitoutunut tavoittelemaan. Sillä ei, minä en ole opetellut sopimustani ulkoa enkä lukenut sitä läpi joka sunnuntai… :)

Minua potki eteenpäin myös tieto kohtalonhetken lähestymisestä. Lukemattomia kertoja hillitsin itseni, nielin kiukkuni ja ylpeyteni lähestyäkseni Herraani sen sijaan että sulkeutuisin henkisesti. Vaikka Herrallani olikin valta irroittaa panta minä hetkenä hyvänsä, silti minua pelotti ajatus siitä että hän toteaisi sopimuksen lopussa ettei jatkamiselle ole edellytyksiä. Sen avulla pidin itseni aisoissa.

Mitä tulee uuteen sopimukseen, niin sen sisältö säilyi ytimeltään samana mutta Herrani muotoili sitä hieman vähemmän ehdottomaksi sanamuodoiltaan. Nyt uudessa on vanhaan verrattuna enemmän kyse yrittämisestä ja erityisesti tahtotilasta.

Olen hyvin mustavalkoinen ihminen joissain asioissa enkä oikein kestä sitä että minulta odotetaan "parasta joka hetki", sillä en tietenkään pysty siihen (näin koin itse vanhan sopimuksen sanoman, kaikesta Herrani puheesta huolimatta). Vaati paljon keskustelua siitä miten Herrani käsitti sopimuksen sanamuodot minuun verrattuna, että lopulta ymmärsin Hänen kantansa… Jälleen kerran tuli ilmi että suhtauduin liian ehdottomasti ja mustavalkoisesti asioihin.

Ja jälleen kerran se taottiin päähäni: en voi olla paras tai täydellinen kaikessa, mutta se ei ole mikään syy antaa itsensä sabotoida kaikkea jo etukäteen. Tärkeintä on yrittää parhaansa kyseisessä tilanteessa - joskus se on paljon ja joskus vähän, mutta se on silti yrittämistä ja liikkumista oikeaan suuntaan.

Näin ollen jään odottamaan Herrani paluuta viimeisimmältä reissultaan, hänen veistään ja sopimuspapereita, joihin toivoakseni silloin saan jälleen merkitä allekirjoitukseni verelläni.

Se kaikki on hiukan hassua, kiihottavaa, ihanaa ja sykähdyttävää. Hymyilyttää ajatella sitä.

-pikkulintu

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Menettämisen pelko

Minä pelkään välillä että menetän Herrani jollain tavalla. Tämä asia nousi äsken mieleeni kun kuuntelin Hänen ajavan autollaan pois pihalta ja tiesin että paluu olisi vasta useiden päivien kuluttua. 

Pelkään sitä että hän ajaa kolarin, kadottaa persoonallisuutensa sairauden myötä tai jättää minut. Katoaa tai hiipuu lopullisesti elämästäni. Miten minä voisin jatkaa siitä eteenpäin?

En ole vielä menettänyt läheisiäni joilla olisi ollut niin suuri merkitys elämääni kuin Herrallani on ollut. Hän on kumppanini, ystäväni, mentorini, Omistajani. Hän on vaikuttanut elämässäni jo nyt niin moneen asiaan etten voi unohtaa koskaan sitä kuinka minusta tuli tällainen ihminen juuri Hänen vaikutuksellaan. En, vaikka olemme vasta kompastelemassa yhteisen 24/7-matkamme alkumetreillä. Miten vaikeaa se on sitten kun suhde on pitkä ja D/s on vaikuttanut siihen vielä syvemmin..?

Kun murehtiminen iskee, minä mietin kuinka jatkaisin eteenpäin jos hän nyt kuolisi. Miltä tuntuisi muuttaa pois hänen talostaan jota olemme jo tehneet vähän enemmän yhteiseksi? Muuttaa pois täältä missä hänen kädenjälkensä näkyy ja missä olemme eläneet yhdessä. Mihin olen alkanut jo kotiutua.

Miltä tuntuisi kun en enää näkisi häntä? Minulla ei ole moniakaan kuvia joissa Herrani on oman itsensä näköinen. Hyväntuulinen, ilkikurinen, heittänyt juuri huonon kaksimielisen vitsin. Kuvia joissa näkyy hänen mietteliäs ilmeensä, antaumuksellinen selittämisensä tai väsymys, turhautuminen, ärsyyntyminen. Kuvia joissa hän hehkuisi haluansa satuttaa, käyttää, nöyryyttää, alistaa minua... Kuvia joissa näkyisi nautinto, raukeus ja hellyys jota hänessä on.

Minulla olisi vain muistot. Miltä tuntuisi muistaa miltä tuntuu kun hän koskee ohimennen, kun hän keskittyy arjen askareisiin, kun hän hyväilee? Se tuntuisi varmaan hyvin kipeältä…

Miten osaisin pitää itseni kasassa ja jatkaa elämässäni eteenpäin, ilman eristäytymistä ja henkistä sulkeutumista? Tietäisin kyllä mitä hän haluaisi minun tekevän, mutta en tiedä pystyisinkö niihin asioihin ilman häntä. Positiivisuuteen, sitkeyteen, liikkeessä pysymiseen, uran jatkamiseen ja opiskeluiden päättämiseen. Se kaikki ottaisi vähintäänkin valtavasti takapakkia... Olen yhä niin keskeneräinen ja vahvasti Hänen tukea sekä ohjaustaan tarvitseva.

Minä olen luultavasti nyt tässä vaiheessa riippuvainen hänestä jollakin oleellisella tavalla. Tukeudun häneen ja luotan siihen että hän ympäröi minut ja voin olla sitä mitä olen - pienempi ja Hänen. Peilaan itseäni hänen kauttaan. Herrani on minulle turvasatama, Isi joka osaa kaiken ja joka pitää minusta huolta. Hän on Omistajani ja vaikka se omistajuussuhde ei olekaan vielä meille sitä mitä sen haluaisimme olevan, se on silti minulle jotain suurta.

Kuinka voisin jatkaa jos tämä kaikki päättyisi? Olisiko se samalla päätös suurelle osalle seksuaalisuuttani ja minun elämistäni parisuhteessa? Sillä miten löytäisin miehen joka jaksaisi minua, olisi minulle yhtä hyvä ja sopiva kuin Herrani on… Joka ei saisi minua vertailemaan tai muistelemaan entistä aikaa hänen kanssaan. Maailmassa toki riittää kinkyjä miehiä mutta suhteiden onnistuminen tuntuu vaikealta muutenkin, saati sitten kun mukaan pitäisi ottaa myös poikkeava seksuaalisuus.

Herrani sanoisi tästä asiasta minulle: “Turha murehtia asiaa nyt, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Teet nyt niin kuin minä sanon ja olet hyvä tyttö, niin kaikki menee hyvin ja minä pidän huolta sinusta.”

Tiedän että siinä on totuus takana (tulevasta ei tiedä, keskity nykyhetkeen) ja myös uskottelua jota kukaan ei voi minulle taata (kaikki menee hyvin ja minusta pidetään huolta). Minä silti kallistun aina siihen mihin minun pitääkin, Hänen lintunaan… Tekemään kuten Hän sanoo.

-pikkulintu

Minulla ei ole Herrastani montakaan tänne sopivaa kuvaa, asia jonka haluaisin korjata tulevaisuudessa... Tässä kuitenkin hänen kätensä niille ominaisessa puuhassaan, rakentamassa jotakin joka liittyy kinkyilyyn. :)

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kilpailevat subit...

Lienee vain luonnollista, että alistujat kokevat kilpailevansa keskenään "paremmuudestaan". Että yhden suoritus on paras ja toinen taas on taitavampi jossain toisessa ja kolmas osaa ehkä miellyttää hienostuneimmin jne. Ja sitten ne mokomat vielä vaivaavat noilla ajatuksilla pieniä herttaisia päitään, stressaantuen ja ahdistuen yhä uudelleen ja uudelleen omasta kyvyttömyydestään suhteessaan toisiinsa... Ja tottakai joukkoon mahtuvat vielä ne alfasubit, jotka kaikkien muiden mielestä osaavat "aina kaikken parhaiten"... Tutun kuuloista?

Ei ehkä ihan jokaiselle, mutta todennäköisesti ainakin niille, jotka ovat jo pidempään pyörittäneet monisuhdekuviota. Epäilykset ja vertailu nousevat pinnalle aina jossain vaiheessa, vaikka D tekisi mitä...

Vaan kun asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin se saattaa alistujasta tuntua... Henkilökohtaisesti en esimerkiksi koskaan arvota kahta alistujaa suhteessa toisiinsa, siitä yksinkertaisesta syystä että minulle jokainen alistuja on yksilöllinen. Eihän sitä voi verrata omenoita ja banaaneitakaan... Lisäksi omat haluni ja mieltymykseni vaihtelevat päivittäin, en halua samaa asiaa koko ajan ja aina samalla tavoin. Joskus on päivä jona haluan tehdä rankkaa alistamista ja satuttamista, toisena taas olla intohimoisen palvonnan kohteena ja kolmantena vain olla rauhassa ja kerätä voimia hellässä huolenpidossa.

En ole koskaan kohdannut alistujaa, joka olisi "kaikkea", vaan jokaisella on omat "juttunsa", eikä alistujia voi mitenkään verrata kokonaisuuksina toisiinsa. Saati sitten arvottaa, koska se vaatisi jonkinlaisen pysyvän "origon" jonka kautta määrittyisi arvottamisen näkökulman suunta. Mutta jo sekin on minulle mahdotonta, koska omat haluni vaihtelevat niin paljon...

Pidin pari vuotta sitten orgasmipäiväkirjaa kokonaisen vuoden ajan. Kirjasin ylös taulukkoon jokaisen saamani orgasmin, kenen kanssa, missä, mitä oli tehty ennen laukeamista ja ne "tähdet"... Tähdet, joilla arvioin itse itselleni jokaisen orgasmin "taivaallisuuden". 1-5 tähteä, jakauma karkeasti keskijakauman mukaisesti. Vuodelle taisi tulla yhteensä 3 viiden tähden orgasmia ja olisiko ollut 2 yhden tähden. Kokonaisotoksen ollessa vajaan kolmensadan orgasmin huitakoilla.

Itselleni "tähdet" olivat väline, joiden avulla ajattelin jälkikäteen voivani katsoa löytyisikö jotain trendiä joka voisi tuottaa enemmän parempia orgasmeja, ei muuta. Mutta kumppaneilleni... Osa otti tähdet hyvin hyvin vakavasti, vaikka kukaan ei koskaan nähnyt niitä. Tietoisuus niiden olemassaolosta riitti... Mutta todettakoon vielä rehellisyyden nimissä, etteivät kaikki ottaneet asiaa niin vakavasti :)

Mutta mikä saa alistujat vertailemaan itseään toisiinsa, vaikka D:n toiminta ei osoittaisi minkäänlaista arvottamista tai valintoja? Miksi ihmisille ylipäätään on niin valtavan tärkeää tietää kuka on paras tai suurin tai kaunein? Miksi asioita halutaan yhä arvottaa superlatiivien kautta, vaikka liki jokainen elämänfilosofia maailmalla korostaa keskitietä ja kohtuullisuutta?

Olen viimeaikoina muistellut monia lukemiani kaunokirjallisuuden teoksia, joissa on käsitelty haaremiasumista ja jalkavaimojen välisiin suhteisiin liittyviä haasteita, erityisesti Ching Ping Mei ja Genjin tarina nousevat toistuvasti mieleen. Olen usein miettinyt sitä, kuinka "ikuisia" asioita arjen pienetkin asiat voivat olla. Miten täsmälleen samoja asioita on mietitty jo satoja tai tuhansia vuosia sitten ja kuinka oikeastaan ainoa poikkeus meidän yhteiskunnassamme on mahdollisuus valita. Kuinka oikeastaan kaikki muu on ollut olemassa aivan nykyisen kaltaisena jo kautta aikojen...

Ja takaisin arkeen...
Itse olen havainnut, että Omistaja/Herra/D joutuu monisuhteisessa kuviossa hyvin usein ottamaan jonkinlaisen "isähahmon" roolin ja vakuuttamaan että kaikki on hyvin. Ei kaikkien kanssa tietenkään, osaa vahvoista subeista sellainen lähinnä ärsyttää, myös muiden alistujien kaivatessa sellaista. Mutta onko siinä sitten jotain väärää? Siis tehdä niin, vakuuttaa toiselle että tekeminen oli "todella hyvää" ja "ihanaa" ja "osasit tehdä sen jutun aivan erinomaisesti..."

Jos käännyn ajattelemaan itseäni, niin tottakai on mukavaa kuulla miten toinen arvostaa minua. Aina sitä haluaa kuulla kuinka paljon toinen rakastaa, kuinka hyvältä tuntuu ja kuinka onnellinen toinen on jne... Aivan samasta asiastahan siinäkin on kysymys, eikä se silloin enää tunnukaan siltä että tarvitsisi vakuutteluja asiasta, vaan että on vain yksinkertaisesti mukavaa kuulla mukavia asioita itsestään. Niin alistujistakin on :)

Ja minkälainen on hyvä palvelija?
Itse uskon, että paras palvelija on onnellinen palvelija.

Se mikä tekee yksilöstä onnellisen tietysti vaihtelee hyvin paljon, mutta uskoisin ettei kenenkään kohdalla sitä ainakaan heikennä se, jos kokee olevansa hyvä, hyväksytty ja arvostettu ja saa kuulla siitä säännöllisesti ilman taka-ajatuksia.

Onnellisten subien ja paremman palvelun puolesta ;)

-Mr.Inathu 

 
Ajoittain hyvän palvelun saamista saattaa edeltää joukko erinäisiä toimenpiteitä.