Kirjoittamisen oli tarkoitus alkaa 3.3. jolloin allekirjoitin omalla verelläni minulle annetun sopimuksen ja panta niitattiin kaulaani. Sen sijaan kirjoitankin vasta nyt ja kuluneet päivät ovat olleet jotain muuta kuin kuvittelin etukäteen niiden olevan.
Olin haaveillut ja pelännyt, odottanut ja intoillut, hermoillut ja kihelmöinyt aiheen tiimoilta jo kauan ennen h-hetkeä. Ajattelin että silloin kaikki muuttuu, minä muutun, me muutumme. Kaikki olisi aivan toisin kuin nyt sillä minähän jaksaisin, kehtaisin ja haluaisin enemmän kun olisin pannassa.
Minä päästäisin irti kontrollistani nopeasti (pakon edessä), sillä Herrani käyttäisi oikeuttaan rangaista minua jos en tottelisi. Jos vänkäisin, sulkeutuisin ja tekisin vain kuten itse haluan, saisin jonkin kamalan muistutuksen siitä mihin olen suostunut ja minun olisi pakko antautua ja heittäytyä Hänen tahtonsa varaan.
Näin minä kuvittelin. Tyypillistä minulle.
Alku oli kuitenkin tyypillistä meidän suhdettamme jota on jatkunut jo kuutisen vuotta eri muodoissaan, alkaen aina vuosikausien mentoroinnista, ohjaamisesta, tukemisesta ja sessiosuhteesta päättyen nykyiseen arkiseen yhdessäoloon ja kumppanuuteen.
Takana on kuusi jokseenkin tuskaistakin vuotta eron uhkaa ja suhteen pelastamista kerta toisensa jälkeen. Lupauksia minulta yrittää enemmän ja lukemattomia keskusteluita samoista aiheista. Aina minulle on kuitenkin annettu anteeksi ja minut on otettu yhä uudelleen lähelle, minuun on luotettu ja nähty se hyvä jossain kaiken takana. Aina on vielä kerran päätetty yrittää.
Tämän kaiken kuvittelin jäävän historiaan kun panta asetettaisiin kaulaani. Kuvittelin että minua ympäröisi niin vahva dominoinnin voimakenttä että pelkästään se saisi minut ruotuun. Kuvittelin myös, että panta naksauttaisi aivoissani jonkinlaisen alistumisvivun päälle ja kokisin edes välillä täyttymyksen tunnetta ja omistetun onnea.
Luulin, että voisin olla kuten "kaikki muut alistuvat" tällaisessa tilanteessa mielikuvissani ovat: varmoja paikastaan elämässään ja siksi tasapainoisen onnellisia, omistautuvia, alistumisesta voimakkaasti kiihottuvia, palvelemisesta paikkansa löytäviä. Turvassa ja seikkailun alussa olevia.
Mitään sellaista ei kuitenkaan pitkään aikaan ollut. Oli väsymystä ja kiirettä, haluttomuuttani muuttaa asioita ja kireitä whatsapp-keskusteluita, arkisuutta ja alistumisen välttelyä. Muutto ja remontointi samaan aikaan pannoituksen kanssa vei voimavaroja yllättävän paljon kaiken muun lapsiperheen arkisen elämänmenon ohessa.
En myöskään ole ns. perinteinen sub tai alistuva ihminen jos nyt stereotyyppisesti ajatellaan. En lähtökohtaisesti nauti palvelemisesta enkä halua miellyttää D:täni kaikin tavoin. Olen itsekäs ja vaikea. Menen lukkoon helposti tai sitten suoritan roolia ulkoistaen itseni muualle. Luotan, mutta en sitten kuitenkaan tarpeeksi päästääkseni kontrollistani irti ja enkä edes usko siihen ettei alistuminen alentaisi minua ihmisenä. Teen loppupeleissä niin kuin itse haluan tai on aivan pakko tehdä, ja senkin teen lopulta vain oman edun vuoksi. Minä saan nautintoni pakosta ja alistetuksi tulemisesta, en alistumisesta ja palvelmisesta.
Näistä asioista huolimatta D/s-dynamiikka puhuttelee minua ja saan siitä silti nautintoa. Siksi halusin omista epäilyistäni huolimatta pantasopimuksen ja kokeilla mihin omistettuna oleminen minut veisi.
Olen miettinyt moneen otteeseen sitä olenko tekemässä virhettä ja teenkö vain identiteettiäni vastaan kun yritän tähdätä syvemmälle alistumiseen. Entä jollen vain olekaan tarpeeksi alistuva? Halusin kuitenkin lähteä yrittämään tätä kun Herrani lopulta antoi siihen mahdollisuuden.
Haluan selvittää onko ultimaattinen pakko lopultakin se keino jolla pystyn irroittamaan kontrollistani. Onko pannan myötä tuleva suhdedynamiikan muutos mahdollisuus saada lopultakin elämänhallintani kuntoon ja saavuttaa pysyvämpi onnellisuus ja iloisuus? Onko omistettuna oleminen mahdollisuus kokea uudenlainen merkitys itselle ja suhde, jota en ole koskaan pystynyt rakentamaan? Tila jossa luottaa, omistautua, löytää voima itsestään ja intohimo eri tavalla kuin ennen. Päästää irti asioista joihin olen aina aiemmin takertunut.
Tämä kaikki saattaa kuulostaa kovin väärin perustein tehdyltä ratkaisulta. Minä kuitenkin uskoin että olen onnellisempi kun olen Herrani oma, kun kannan hänen valmistamaansa ja kiinnittämäänsä pantaa kaulassani ja elän hänen kattonsa alla. Kun minut on hyväksytty ja otettu tähän, kaikista puutteistani huolimatta. Kun minä olen hänen lintunsa, hänen pannassaan ja omaisuuttaan.
- pikkulintu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti