torstai 14. heinäkuuta 2016

Kilpailevat subit...

Lienee vain luonnollista, että alistujat kokevat kilpailevansa keskenään "paremmuudestaan". Että yhden suoritus on paras ja toinen taas on taitavampi jossain toisessa ja kolmas osaa ehkä miellyttää hienostuneimmin jne. Ja sitten ne mokomat vielä vaivaavat noilla ajatuksilla pieniä herttaisia päitään, stressaantuen ja ahdistuen yhä uudelleen ja uudelleen omasta kyvyttömyydestään suhteessaan toisiinsa... Ja tottakai joukkoon mahtuvat vielä ne alfasubit, jotka kaikkien muiden mielestä osaavat "aina kaikken parhaiten"... Tutun kuuloista?

Ei ehkä ihan jokaiselle, mutta todennäköisesti ainakin niille, jotka ovat jo pidempään pyörittäneet monisuhdekuviota. Epäilykset ja vertailu nousevat pinnalle aina jossain vaiheessa, vaikka D tekisi mitä...

Vaan kun asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin se saattaa alistujasta tuntua... Henkilökohtaisesti en esimerkiksi koskaan arvota kahta alistujaa suhteessa toisiinsa, siitä yksinkertaisesta syystä että minulle jokainen alistuja on yksilöllinen. Eihän sitä voi verrata omenoita ja banaaneitakaan... Lisäksi omat haluni ja mieltymykseni vaihtelevat päivittäin, en halua samaa asiaa koko ajan ja aina samalla tavoin. Joskus on päivä jona haluan tehdä rankkaa alistamista ja satuttamista, toisena taas olla intohimoisen palvonnan kohteena ja kolmantena vain olla rauhassa ja kerätä voimia hellässä huolenpidossa.

En ole koskaan kohdannut alistujaa, joka olisi "kaikkea", vaan jokaisella on omat "juttunsa", eikä alistujia voi mitenkään verrata kokonaisuuksina toisiinsa. Saati sitten arvottaa, koska se vaatisi jonkinlaisen pysyvän "origon" jonka kautta määrittyisi arvottamisen näkökulman suunta. Mutta jo sekin on minulle mahdotonta, koska omat haluni vaihtelevat niin paljon...

Pidin pari vuotta sitten orgasmipäiväkirjaa kokonaisen vuoden ajan. Kirjasin ylös taulukkoon jokaisen saamani orgasmin, kenen kanssa, missä, mitä oli tehty ennen laukeamista ja ne "tähdet"... Tähdet, joilla arvioin itse itselleni jokaisen orgasmin "taivaallisuuden". 1-5 tähteä, jakauma karkeasti keskijakauman mukaisesti. Vuodelle taisi tulla yhteensä 3 viiden tähden orgasmia ja olisiko ollut 2 yhden tähden. Kokonaisotoksen ollessa vajaan kolmensadan orgasmin huitakoilla.

Itselleni "tähdet" olivat väline, joiden avulla ajattelin jälkikäteen voivani katsoa löytyisikö jotain trendiä joka voisi tuottaa enemmän parempia orgasmeja, ei muuta. Mutta kumppaneilleni... Osa otti tähdet hyvin hyvin vakavasti, vaikka kukaan ei koskaan nähnyt niitä. Tietoisuus niiden olemassaolosta riitti... Mutta todettakoon vielä rehellisyyden nimissä, etteivät kaikki ottaneet asiaa niin vakavasti :)

Mutta mikä saa alistujat vertailemaan itseään toisiinsa, vaikka D:n toiminta ei osoittaisi minkäänlaista arvottamista tai valintoja? Miksi ihmisille ylipäätään on niin valtavan tärkeää tietää kuka on paras tai suurin tai kaunein? Miksi asioita halutaan yhä arvottaa superlatiivien kautta, vaikka liki jokainen elämänfilosofia maailmalla korostaa keskitietä ja kohtuullisuutta?

Olen viimeaikoina muistellut monia lukemiani kaunokirjallisuuden teoksia, joissa on käsitelty haaremiasumista ja jalkavaimojen välisiin suhteisiin liittyviä haasteita, erityisesti Ching Ping Mei ja Genjin tarina nousevat toistuvasti mieleen. Olen usein miettinyt sitä, kuinka "ikuisia" asioita arjen pienetkin asiat voivat olla. Miten täsmälleen samoja asioita on mietitty jo satoja tai tuhansia vuosia sitten ja kuinka oikeastaan ainoa poikkeus meidän yhteiskunnassamme on mahdollisuus valita. Kuinka oikeastaan kaikki muu on ollut olemassa aivan nykyisen kaltaisena jo kautta aikojen...

Ja takaisin arkeen...
Itse olen havainnut, että Omistaja/Herra/D joutuu monisuhteisessa kuviossa hyvin usein ottamaan jonkinlaisen "isähahmon" roolin ja vakuuttamaan että kaikki on hyvin. Ei kaikkien kanssa tietenkään, osaa vahvoista subeista sellainen lähinnä ärsyttää, myös muiden alistujien kaivatessa sellaista. Mutta onko siinä sitten jotain väärää? Siis tehdä niin, vakuuttaa toiselle että tekeminen oli "todella hyvää" ja "ihanaa" ja "osasit tehdä sen jutun aivan erinomaisesti..."

Jos käännyn ajattelemaan itseäni, niin tottakai on mukavaa kuulla miten toinen arvostaa minua. Aina sitä haluaa kuulla kuinka paljon toinen rakastaa, kuinka hyvältä tuntuu ja kuinka onnellinen toinen on jne... Aivan samasta asiastahan siinäkin on kysymys, eikä se silloin enää tunnukaan siltä että tarvitsisi vakuutteluja asiasta, vaan että on vain yksinkertaisesti mukavaa kuulla mukavia asioita itsestään. Niin alistujistakin on :)

Ja minkälainen on hyvä palvelija?
Itse uskon, että paras palvelija on onnellinen palvelija.

Se mikä tekee yksilöstä onnellisen tietysti vaihtelee hyvin paljon, mutta uskoisin ettei kenenkään kohdalla sitä ainakaan heikennä se, jos kokee olevansa hyvä, hyväksytty ja arvostettu ja saa kuulla siitä säännöllisesti ilman taka-ajatuksia.

Onnellisten subien ja paremman palvelun puolesta ;)

-Mr.Inathu 

 
Ajoittain hyvän palvelun saamista saattaa edeltää joukko erinäisiä toimenpiteitä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti