tiistai 13. syyskuuta 2016

Asioita ja "asioita"...

Elämä on ajoittain kiireistä ja sitten taas "kiireistä", pitää tehdä paljon pakollisia asioita ja "pakollisia asioita". Toki lapset vaativat aikansa ja samoin työt. Harrastuksista nyt puhumattakaan, mutta silti sitä aikaa tehdä kaikenlaista jää kummasti, vaikkei oikeastaan "mitään koskaan ehdikään tekemään"... Paradoksi, jonka voisi kuvitella katoavan asioita priorisoimalla ja suunnittelemalla, mutta joka silti aina yllättää - Jälkikäteen :)

Esimerkiksi itselläni viimeiset viikot ovat olleet yhtä matalalentoa. On ollut tuhat asiaa, joita pitää ja pitäisi tehdä, niin että hyvä jos on ehtinyt "kinkyjä" miettiäkään saati ajatellakaan varsinaisia sessioita. Tällaisessa tilanteessa D/s-suhde osoittaa ominaisuutensa. Olen voinut nauttia pikkulinnun antamista palveluksista, ilman mitään seremonioita, oli sitten kysymys minun tyydyttämisestäni, niskan hieromisesta tai paitojen silittämisestä. 

Kaiken lisäksi me EMME uusineet omistussopimusta silloin reilu kuukausi sitten, kun viimeksi asiaa täällä pohdiskelin. Mielestäni pikkulintu ei vain ollut (vielä) valmis TPE-suhteeseen, joten sopimuksen uusiminen olisi ollut itsepetosta meiltä kummaltakin. Jätin kuitenkin pannan pikkulinnun kaulaan ja sanoin, että voi jatkaa niin kuin itse haluaa valita ja minä sitten katson, koenko haluavani uusia sopimuksen vielä jossain vaiheessa.

Sopimuksettomassa tilassa elävä pikkulintu on reagoinut tilanteeseen joissain asioissa vapautuneemmin ja osassa asioista entistä enemmän panostaen. Ainakin palvelun laatu on keskimääräisesti parantunut :)

pikkulintu kertoo sitten omia ajatuksiaan tilanteesta ihan itse...

-Mr.Inathu

PS. Niin ja kun kerran on ollut kauhea kiire ja on niitä pakollisia asioita ja "pakollisia asioita", niin en tiedä miten mutta jotenkin olen tässä välissä kuitenkin ehtinyt väkerrellä kasaan ammattilaistason sex swingin, mutta siitä projektista ja sen käytöstä enemmän sanoja ja kuvia taas joskus "lähiaikoina"...

Pyysin pikkulintua piirtämään tähän kinkyn pokemonin ja lopputuloksena oli jo valmiiksi panonukennäköinen Jynx, hieman totuttua paljastavammasta kuvakulmasta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti