Menettämisen pelko

Minä pelkään välillä että menetän Herrani jollain tavalla. Tämä asia nousi äsken mieleeni kun kuuntelin Hänen ajavan autollaan pois pihalta ja tiesin että paluu olisi vasta useiden päivien kuluttua. 

Pelkään sitä että hän ajaa kolarin, kadottaa persoonallisuutensa sairauden myötä tai jättää minut. Katoaa tai hiipuu lopullisesti elämästäni. Miten minä voisin jatkaa siitä eteenpäin?

En ole vielä menettänyt läheisiäni joilla olisi ollut niin suuri merkitys elämääni kuin Herrallani on ollut. Hän on kumppanini, ystäväni, mentorini, Omistajani. Hän on vaikuttanut elämässäni jo nyt niin moneen asiaan etten voi unohtaa koskaan sitä kuinka minusta tuli tällainen ihminen juuri Hänen vaikutuksellaan. En, vaikka olemme vasta kompastelemassa yhteisen 24/7-matkamme alkumetreillä. Miten vaikeaa se on sitten kun suhde on pitkä ja D/s on vaikuttanut siihen vielä syvemmin..?

Kun murehtiminen iskee, minä mietin kuinka jatkaisin eteenpäin jos hän nyt kuolisi. Miltä tuntuisi muuttaa pois hänen talostaan jota olemme jo tehneet vähän enemmän yhteiseksi? Muuttaa pois täältä missä hänen kädenjälkensä näkyy ja missä olemme eläneet yhdessä. Mihin olen alkanut jo kotiutua.

Miltä tuntuisi kun en enää näkisi häntä? Minulla ei ole moniakaan kuvia joissa Herrani on oman itsensä näköinen. Hyväntuulinen, ilkikurinen, heittänyt juuri huonon kaksimielisen vitsin. Kuvia joissa näkyy hänen mietteliäs ilmeensä, antaumuksellinen selittämisensä tai väsymys, turhautuminen, ärsyyntyminen. Kuvia joissa hän hehkuisi haluansa satuttaa, käyttää, nöyryyttää, alistaa minua... Kuvia joissa näkyisi nautinto, raukeus ja hellyys jota hänessä on.

Minulla olisi vain muistot. Miltä tuntuisi muistaa miltä tuntuu kun hän koskee ohimennen, kun hän keskittyy arjen askareisiin, kun hän hyväilee? Se tuntuisi varmaan hyvin kipeältä…

Miten osaisin pitää itseni kasassa ja jatkaa elämässäni eteenpäin, ilman eristäytymistä ja henkistä sulkeutumista? Tietäisin kyllä mitä hän haluaisi minun tekevän, mutta en tiedä pystyisinkö niihin asioihin ilman häntä. Positiivisuuteen, sitkeyteen, liikkeessä pysymiseen, uran jatkamiseen ja opiskeluiden päättämiseen. Se kaikki ottaisi vähintäänkin valtavasti takapakkia... Olen yhä niin keskeneräinen ja vahvasti Hänen tukea sekä ohjaustaan tarvitseva.

Minä olen luultavasti nyt tässä vaiheessa riippuvainen hänestä jollakin oleellisella tavalla. Tukeudun häneen ja luotan siihen että hän ympäröi minut ja voin olla sitä mitä olen - pienempi ja Hänen. Peilaan itseäni hänen kauttaan. Herrani on minulle turvasatama, Isi joka osaa kaiken ja joka pitää minusta huolta. Hän on Omistajani ja vaikka se omistajuussuhde ei olekaan vielä meille sitä mitä sen haluaisimme olevan, se on silti minulle jotain suurta.

Kuinka voisin jatkaa jos tämä kaikki päättyisi? Olisiko se samalla päätös suurelle osalle seksuaalisuuttani ja minun elämistäni parisuhteessa? Sillä miten löytäisin miehen joka jaksaisi minua, olisi minulle yhtä hyvä ja sopiva kuin Herrani on… Joka ei saisi minua vertailemaan tai muistelemaan entistä aikaa hänen kanssaan. Maailmassa toki riittää kinkyjä miehiä mutta suhteiden onnistuminen tuntuu vaikealta muutenkin, saati sitten kun mukaan pitäisi ottaa myös poikkeava seksuaalisuus.

Herrani sanoisi tästä asiasta minulle: “Turha murehtia asiaa nyt, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Teet nyt niin kuin minä sanon ja olet hyvä tyttö, niin kaikki menee hyvin ja minä pidän huolta sinusta.”

Tiedän että siinä on totuus takana (tulevasta ei tiedä, keskity nykyhetkeen) ja myös uskottelua jota kukaan ei voi minulle taata (kaikki menee hyvin ja minusta pidetään huolta). Minä silti kallistun aina siihen mihin minun pitääkin, Hänen lintunaan… Tekemään kuten Hän sanoo.

-pikkulintu

Minulla ei ole Herrastani montakaan tänne sopivaa kuvaa, asia jonka haluaisin korjata tulevaisuudessa... Tässä kuitenkin hänen kätensä niille ominaisessa puuhassaan, rakentamassa jotakin joka liittyy kinkyilyyn. :)