Kuinka leikistä tulee totta

Viime aikoina pikkulintu on pohdiskellut paljon omistajuuden olemusta ja sitä, mikä todella on totta ja mikä ei. Suomen kinky-skenessähän aihe on ollut ikuisuusväittelyiden kohteena kautta aikojen, mutta onko kysymykseen edes olemassa mitään "oikeaa" vastausta?

Itse uskon siihen, ettei matematiikan ulkopuolella ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia, vaan asiat koostuvat aina lukemattomista muuttujista. Olen hahmottanut asiaa usein sanomalla, että päätöksenteko on kuin klassinen tasapainovaaka, jossa erilaisia asioita laitetaan vaakakuppeihin eri painoarvoilla ja lopputuloksena vaaka näyttää joko-tai. Mutta vaikka päätös silloin nopeasti katsottuna voisikin tuntua musta-valkoiselta, on se itse asiassa aivan muuta.

Ensimmäinen asia on se, kuinka paljon viisari on liikkunut. Toinen asia on se, paljonko kupeissa on yhteensä painoa ja kolmas asia on se kuinka paljon lukumääräisesti asioita on kupeissa. Lisäksi pitäisi huomioida mitkä kaikki asiat ovat kupeissa ja kuinka paljon niissä on asioita, jotka vaatisivat vastakuppeihinsa aivan muita asioita, kuin ollaan punnitsemassa. Ja vielä se, että vaikka päätös tässä tapauksessa olisikin selkeä, niin mihin kaikkiin asioihin päätös vaikuttaa tulevaisuudessa ja kuinka tulevaisuuden asiat muuttava vaakakupeissa olevien asioiden painoarvoa jo nyt, ennen päätöstä ja millä painoarvoilla ja miksi juuri niillä?

Eli oma tulkintani on se, ettei päätöksenteko ole koskaan mustavalkoista eikä siten ole olemassa mustavalkoisia totuuksia mistään pois lukien se matematiikka, joka poikkeuksena vahvistaa säännön :)

Noniin, nyt kun olen tuolla teoretisoinnillani karkottanut 95% lukijoista, voitaneen jatkaa varsinaisella asialla, mutta laitetaan tähän väliin yhdet tissit vielä, koska... No, tissit saavat aina jatkamaan pidemmälle ja ehkä juuri tämän kuvan takia Sinäkin olet jaksanut lukea edes tänne saakka ;)

  
Huoleton arkikuva
(Joskus se ihan perusarkikin vain näyttää niiiiiin kivalta...) 

Niin, kuten jo alussa kerroin, on pikkulintu viime aikoina kipuillut paljon sen asian kanssa, kuinka hän voisi olla "oikeasti" omistettu, kun kuitenkin ollaan todellisuudessa non-consent consensual-suhteessa. Eli omistajuus ei ole todellista, vaan perustuu konsensuaaliseen päätökseen, jossa hänellä on kaiken aikaa teoreettinen mahdollisuus lopettaa kaikki.

Minä sitten siinä yritin selventää asiaa noilla vaaka-juttuillani jne, mutta lopputulos ei ehkä ollut aivan toivotun kaltainen... Ennen kuin päästiin takaisin toiseen ikuisuuskysymykseen: "Mitä haluan suhteeltani?" 

Pikkulinnun vastaus oli suunnilleen seuraava: "Haluan tuntea olevani omistettu ja päästä kokemaan niitä alistumisen tunteita, jotka tuntuvat hyviltä."

JESH! Nyt oltiin taas tutuilla ja turvallisilla vesillä. Tämän minä jo osaankin :)
Mikä pikkulinnun vastauksessa oli oleellista? Huomasitko?

"Haluan tuntea" ja "kokemaan tunteita". Juuri tässä minun mielestäni on koko BDSMF:n kauneus ja tarkoitus. Se mahdollistaa tunteiden kokemisen turvallisessa ja yhteiskunnallisesti hyväksytyssä kontekstissa. Ja mikä parasta...

Tunteet ovat aina aitoja. Epäaitoja tunteita ei ole olemassakaan. Tunteita voi kyllä feikata toiselle ihmiselle, muttei koskaan itselleen. Tunteet saattavat perustua väärinkäsityksiin ja väärinymmärtämiseen, ne voivat perustua itsesuggestioon tai puhtaasen illuusioon, mutta silti tunteet itsessään ovat aina aitoja.

Base-hyppääjä tietää, ettei hän osaa lentää, mutta silti vapauden tunne ilmassa on aitoa. Kauhuelokuvan pelko perustuu puhtaaseen illuusioon, mutta silti tunne itsessään on aito. Pelaaja tietää, ettei hän oikeasti pelastanut universumia, mutta silti voittamisen riemu on aitoa. Ageplay ja rapeplay perustuvat konsensuaaliseen illuusioon, mutta tunteet joita ne herättävät ovat aitoja, jne.

Miksi siis valtasuhteet poikkeaisivat mitenkään edellä mainituista? Maailmassa on huomattavasti enemmän ihmisiä, joille todelliset valtasuhteet ovat arkirealiteetti. Ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa ja joilla ei ole ulospääsyä, turvasanoista nyt puhumattakaan. Ehkä sielläkin on joukossa ihmisiä, joilla on valtafetissi, mutta lähes varmuudella suurimmalla osalla ei ole.

Me olemme etuoikeutettuja, kun voimme kohdata fetissimme turvallisessa ympäristössä ja keskittyä vain niihin positiivisiin puoliin jotka meitä niin kiihottavat, olkoonkin että se perustuu aina yhteisymmärryksessä luotuun ympäristöön. Ja varsin usein omassa yksityisessä kuplassaan tapahtuvaan valta-dynamiikkaan, säännöstöihin ja toimintoihin.

Joten milloin leikistä tulee totta? Milloin konsensuaalisessa omistussuhteessa elävästä alistujasta tulee "orja"?

Henkilö itse ei voi vain päättää alkavansa kokemaan, vaan hän tarvitsee toisia osapuolia jotka luovat ympäristön, jossa omistettu kykenee tuntemaan haluttuja tunteita. Ja tähän tarvitaan vahvaa vuorovaikutusta ja jatkuvaa ajatusten vaihtoa, jotta osapuolet kykenisivät ymmärtämään niin toisiaan kuin myös itseään.

Joten toistetaanpa vielä kysymys...
Milloin konsensuaalisessa omistussuhteessa elävästä alistujasta tulee "orja"?

Silloin kun hänestä itsestään alkaa tuntumaan siltä. 
Silloin kun ihminen alkaa tuntemaan saavansa omistussuhteestaan juuri niitä tunteita, joiden takia on siihen lähtenyt. Vastauksen voi siis antaa vain henkilö itse, ei henkilön omistaja saati sitten kukaan ulkopuolinen.

Käytetään tähän loppuun vielä yksi klišee. Suhteet ovat aina "matka", eivätkä valtasuhteet poikkea siinä mitenkään muista suhteista. Meillä tämä matka omistajuuteen on nyt vasta aluillaan, mutta ainakin tiedämme nyt mihin suuntaan meidän pitäisi mennä ja että haluamme molemmat jatkaa matkaamme :)

-Mr.Inathu

PS. Lopuksi vielä hieman samaa vanhaa, ettei kukaan koe tulleensa sisällön osalta petetyksi tai visuaalisesti harhaanjohdetuksi ;) 

 
Toinen kesäinen arkikuva