keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun monisuhteisuus tuntuu haastavalta

Kuten niin monella muullakin kinkyllä, niin myös meillä on toisenlainen kuin tavanomainen monogaaminen suhde. Herrallani on aina ollut useita suhteita eri ihmisiin tahoillaan ja niin on nytkin - tosin tällä hetkellä niiden aktiivisuus on totuttua vähäisempi.

Itse olen viimeiset vuodet keskittynyt vain Herraani ja olinkin muiden silmissä pitkään sinkku vaikka oikeasti yksityisessä elämässäni sitouduin häneen. En kuitenkaan useaan vuoteen harrastanut seksiä muiden kanssa tai tapaillut ketään vaikka minulla oli vapaus tehdä niin halutessani, muutamin rajoittein

Entä sitten Herrani muut suhteet, mitä minä niistä ajattelen? Jos rehellisiä ollaan, asia ei ole minulle enää niin helppo kuin aiemmin. 

Suurimman osan yhteisistä vuosistamme olin asian kanssa täysin sujut. Oli itsestäänselvyys että hän tapasi eri ihmisiä jatkuvasti. Joitakin vain muutamia kertoja, joistakin muodostui joksikin aikaa suhde, joistakin tuli pysyviä osasia hänen suhdeverkkoonsa ja jotkut taas olivat jo olleet hänen kanssaan kauemmin kuin minä olin ja jatkoivat siinä olemistaan. Lisäksi hän vaihtoi koko ajan ajatuksia jonkun kanssa ja oli siten minun silmissäni henkisesti myös heihin kytköksissä.

Se oli silloin helppoa koska en ollut yhtä kiinni hänessä kuin nyt. Minulla oli parisuhteita ja niiden yritelmiä, tapailuja ja seksiä eri ihmisten kanssa. Herrani oli se taustalla jatkuvasti jollain tavalla häälyvä voima ja tukipilari elämässäni, välillä lähempänä ja välillä kauempana, mutta silti enemmän syvälliseen ajatusten vaihtoon ja satunnaisiin sessioihin perustuva suhde. Ei mitään joka olisi läsnä arjessani ja elämässäni niin vahvasti kuten muutaman viimeisen vuoden ajan on ollut.

Kun suhteemme alkoi syventyä sellaiseksi kuin se on nyt, huomasin miten tämä kaikki alkoi muuttua minulle yhä haastavammaksi käsitellä.

Minä luotin Herraani eri tavalla kuin aiemmin, avauduin yhä enemmän ja tarvitsin sen myötä myös häntä enemmän kuin ennen. Olen melko vahvasti yhden ihmisen persoona, joten minä todella tarvitsin hänen hyväksyntäänsä ja huomiotansa sekä syvää luottamusta, voidakseni avautua ja päästää itseni haavoittuvaan asemaan. Minun onnekseni sain tätä kaikkea jatkuvasti lisää, ja suhteemme eteni nykyiseen pisteeseen.

Luottamuksen syventyminen ja yhä tiiviimpi yhdessäolo ovat vauhdittaneet suhdettamme. Huonompi asia on ollut se että yhä suuremmat paineet Herrani seksuaaliseen tyydyttämiseen ovat laskeutuneet minun harteilleni, enkä minä ole hyvä kestämään paineita ja odotuksia… Tästä on seurannut stressiä, turhautumista ja jopa riitelyä ja ahdistumista.

En halunnut että Herrani viettäisi enemmän aikaa muiden kanssa tai ottaisi uusia ihmisiä jakamaan taakkaani koska se ahdisti ajatuksena liikaa. Kävin päässäni vertailua: toiset ovat kuitenkin kaikin tavoin syvällisempiä, kinkympiä, paremman näköisiä ja antavat enemmän henkisesti kuin minä, jne…

Ja se jatkuva huonommuus siitä, etten ole “kuten kaikki muut kinkyt” - monisuhteisuuden kanssa sinut ja iloinen siitä että Herrani saa muualta sitä mitä minä en ehkä pysty antamaan. Enkä pysty olemaan ylpeä siitä että annan hänelle mahdollisuuden mennä hyvillä mielin viettämään iltaa ja tulla sieltä pois ilman minun ahdistumistani.

En pysty edes suhtautumaan asiaan neutraalisti siitä huolimatta että hän tulee aina takaisin ja minä olen se jonka kanssa hän kuitenkin enimmän osan ajastaan viettää. Mitä enemmän olemme olleet vain kaksistaan ja aika muiden kanssa se poikkeus arkeen, sitä vaikeampaa on ollut sen hetken taas tullessa kohdalle.

Olen ollut sulkeutunut ennen ja jälkeen tapaamisen. Olen halunnut tietää millaista oli mutta en sitten kuitenkaan. (Olen huomannut, että mielikuvitukseni laukkaa liian kiivaasti joten täysi tietämättömyys on useimmiten huonoin vaihtoehto. Sitten toisaalta joskus taas olisi parempi etten olisi kuullutkaan mitään...) Ja aina uudestaan se sama ahdistus siitä, että olen se hankalampi osapuoli tässä ja minun kuuluisi olla vain tyytyväinen tähän kaikkeen.

Joku voisi nyt kysyä miksi sitten jatkan tällaisessa suhteessa jos sen peruselementitkin ahdistavat. Niin…

Tämä onkin yksi niistä asioista, jotka olen päättänyt oppia hyväksymään osana D/s-suhdettamme vaikka en olekaan täysin sinut sen kanssa.

Juuri nyt tätä kirjoittaessani Herrani sängyssä nukkuu toinen lintu hänen parvestaan. Se ei tunnu tänään yhtä voimakkaasti kuin viime kerroilla on tuntunut. Meillä oli erinomainen pitkä viikonloppu ja tuntuu kuin olisin lähentynyt sen aikana Herraani harppauksella. Minulla on levollisempi olo, aivan kuin ymmärtäisin vihdoinkin paremmin asemani erityisyyden ja sen mukanaan tuoman varmuuden siitä, ettei minun tarvitse pelätä hylkäämistä, vertailua tai sitä että olen jotenkin vähemmän kuin muut.

Tai no...otan vähän sanoja takaisin. Kyllä minä näitä asioita yhä mietin ja tulen varmasti miettimäänkin, mutta ne eivät tunnu juuri nyt yhtä vahvasti kuin ennen.

Tässä on auttanut myös sen asian hoksaaminen että sessiosuhteet ovat omalla tavallaan paljon helpompia kuin arkista yhdessäoloa ja kumppanuutta sisältävät. Ettei minun ehkä tarvitsekaan ajatella, että muut antavat juuri ne parhaat huippuhetket ja täydellisen intensiiviset sessiot, ja minä olen vain se jonka kanssa ollaan suurin osa ajasta melko arkisesti. Ehkä minä todella alan vähitellen uskoa Herrani sanoja siitä, kuinka erityisessä asemassa juuri Minä nykyään hänelle olen.

-pikkulintu



2 kommenttia: