Miten saan käyttää ääntäni?

// Sisältää pitkää pohdintaa siitä, mikä on minulle sallittua niin ihmisenä kuin myös omistettuna subina. Esimerkkinä tällä kertaa vaaleissa äänestäminen.

Kuntavaalien vaalipäivä lähestyy tällä viikolla, ja meilläkin on ehdokkaiden kartoitus parhaillaan käynnissä. Ja tuota noin, kun seurasin miten Herrani tällä viikolla tarkasteli, esitteli ja kommentoi minulle vaalikoneen tuloksiansa... Sain yhden ajatuksen päähäni.

Vähän sellaisen kiistanalaisen. Sellaisen, joka varmaankin herättää ihmisissä monenlaisia tunteita ja ajatuksia – epäilemättä enemmän negatiivisia ja kiihtyneitä.

Pohdiskelinkin jonkin aikaa sitä kirjoitanko tästä ollenkaan blogiimme.

Päätin kuitenkin että kirjoitan. Päätin, että minä saan käyttää omaa ääntäni tällä tavalla: kirjoittaa ajatuksiani ja pohdintojani julkiseen blogiini, vaikka ne voivatkin olla muiden mielestä jotenkin vääränlaisia.

En ole henkilö, joka osallistuu politiikkaan, järjestöihin tai muuhun vastaavaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Seuraan politiikkaa ja luen sanomalehteni, mutta en ole aktiivinen toimija aiheen suhteen. En aja muutosta osallistumalla kampanjoihin tai poliittisiin järjestöihin, lue teemoihin liittyviä blogeja tai marssi mielenosoituksissa.

Toisin sanoen, en ole aktiivinen kansalaisvaikuttaja.

Olen kai aika tavallinen henkilö, joka seuraa yhteiskunnallista toimintaa enimmäkseen sivussa. Välillä marmattaa maailman tilasta, joskus allekirjoittaa kansalaisaloitteen, toisinaan välttelee joidenkin yritysten tukemista. Äänestää ja suhtautuu terveen kriittisesti mediaan ja yhteiskuntaan.

Lisäksi yritän vaikuttaa ruohonjuuritasolla ympäristööni. Minua häiritsee jotkin epätasa-arvoon, ennakko-oletuksiin ja stereotypioiden vahvistamiseen liittyvät asiat. Näitä kohdatessani avaan joskus suuni ja toimin.

Siksi minulle on myös ollut vaikeaa käsitellä sitä, että minä ylipäätään alistun – nuori nainen keski-ikäiselle miehelle. Halusin jopa alistua 24/7.

Olen miettinyt paljon sitä, onko se oikein. Saanko haluta sellaista? Onko minussa jokin vialla, kun haluan jotain niin perinteistä ja patriarkaalista? Vaikka elän ajassa ja maailmankolkassa, jossa minulla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan aiemmin elää ja toimia yhteiskunnassa haluamallani tavalla.

Onko tämä vain paluu menneisyyteen? Onko tämä joillekin miehille lyömäase, jota käyttää muita vastaan tyyliin: "tämä todistaa sen, että naiset ja miehet ovat luonnostaan erilaisia ja naiset kukoistavat vain kun mies on Mies ja johtaa perhettä".

Se olisi minulle epämiellyttävä ajatus.

Olen kuitenkin päätynyt aina siihen, että tämä on todellista tasa-arvoa ja vapautta. Minä voin valita olla tällaisessa suhteessa. Minua ei ole pakotettu siihen eikä kasvatettu uskomaan että en muuta voi valita. Minulla on vaihtoehtoja.

Tehtäväni ei myöskään ole olla esimerkki muille, enkä ole kenenkään esikuva. Minä en rapauta saavutettuja etuja ja ihmisoikeuksia olemalla alistuva omassa kahden henkilön parisuhteessani. Minä en ole häpeäksi muille naisille – itsenäisille, vahvoille, tasa-arvon puolesta taisteleville, uraohjuksille.

Niin järkeilen, mutta silti tunnen syyllisyyttä. Huonommuutta. Epävarmuutta. Epäilen, että minua pidetään yksinkertaisena ja säälittävänä kun alistun tällä tavalla. Että jotenkin häpäisen kaikki muut naiset. Jatkuvaa tasapainoilua, mutta yritän päästä rauhaan tämän asian kanssa...

Ja nyt siihen ajatukseen jota arastelin kertoa.

Mitä jos Herrani päättäisi puolestani, ketä äänestän sunnuntaina?

[moraalisaarna] Mutta sehän on väärin, laitontakin! Ainakin moraalitonta ja takuulla paheksuttavaa. Äänioikeus on pyhä ja kinkyleikit on leikkejä ja niinä pysykööt, ainakin näin vakavissa asioissa! Ketään ihmistä ei voi Suomessa omistaa ja tämä ylittää järkevyyden rajat.

Ja entä ne seuraukset yhteiskuntaan, olenko valmis tekemään ehkä typerän äänestyspäätöksen ja elämään asian kanssa? Ei näillä asioilla kukaan järkevä leiki, jokainen ääni vaikuttaa meidän tulevaisuuteemme!

Kaikki tämäkö vain sen vuoksi, että haluan leikkiä valtapelejä? Koska ajatus tuntuu kiihottavalta ja kiinnostavalta? Fantasiat pysyköön joskus vain fantasioina! [/moraalisaarna]

Niiiiiiiin.

Olen minä tätä pyöritellyt yksin ja Herrani kanssa eri suunnista. En tiedä vielä mitä teen. Ajatus tuntuu kiihottavalta, innostavalta ja pakahduttavalta. Jännittävältä ja meitä yhdistävältä, kuviotamme voimistavalta. Kielletyltä ja todellakin siltä, että minä olen omistettu.

Koska eikö D:n hyvinvointi ja mielihyvä ole tärkeintä s:lle? Jos D kokee jonkun ehdokkaan olevan hänelle hyvä, eikö s voi miellyttää auttamalla omaltakin osaltaan tuon ehdokkaan läpipääsyä?

Onhan ravitsevan ja maukkaan välipalan tuominen D:lle työpöydän ääreen yksi keino miellyttää, mutta eikö kunta-asiat ole vähän, noh, eri suuruusluokkaa? :) Ai haluat lisää budjettia sektorille X? No problem, minä autan ja tuon sen välipalankin! 

No juu. Minä myös oikeasti pidän Herraani älykkäämpänä ja perehtyneempänä useammissa asioissa kuin itseäni. Hän on asunut vaalipiirissämme pidempään kuin minä, joka vasta muutin tänne vuosi sitten. Meidän mielipiteemme ja arvomme myös kohtaavat monissa asioissa, ei toki kaikissa.

Eikö siis olisi ihan ok luottaa Hänen arvostelukykyynsä? Kun kyse ei ole siitä, että ajattelisin olevani liian tyhmä tai estetty päättämään omaa ehdokastani. Tai siitä, että "miehet tietää paremmin, naiset kuunnelkoon heitä". Vaan tässä tapauksessa yksilöstä jota katson ylöspäin.

Herrani ei varmaan koskaan itse käskisi minua tekemään tätä (ajatushan oli ylipäätään nyt minun), mutta jos käskisi, niin suostuisinko?

Nyt joku varmaan toteaisi että jos ei suostu, ei ole oikeasti pannoitettu. Koska kuitenkin eletään Suomessa ja kaikilla on vapaa tahto, arki on eri asia kuin fantasia jne, niin en tiedä suostuisinko jos en sitä aidosti itse tahtoisi. Tässä mennään kuitenkin todella rajoille, enkä minä ole Täydellinen Orja™. Joku ehkä on, mutta minä nyt olen vain tällainen.

Entä jos Herrani nyt sanoisi, että selvä, äänestä tätä Markku Mulkkua jota et ikimaailmassa itse haluaisi äänestää, häh-häh-hää...? Niin, tämäkin olisi kyllä pohdinnan paikka. Olisinko valmis hyväksymään sen, että äänestän omien arvojeni ja mieltymysteni vastaisesti? En tiedä.

Onko tässä sitten mitään järkevää, jos suostun äänestämään vain jos ehdokas on tarpeeksi ok itsellenikin? Eihän se ole aitoa alistumista enää silloin.

Niin. Tätä jään miettimään, ja kaikkea muutakin. Vielä on pari päivää aikaa sulatella ja jutella yhdessä Herrani kanssa siitä, mitä tämä meissä herättää.

Kaikkea sitä joutuukin miettimään, vaikka voisi vaan panna. :)

-pikkulintu