lauantai 4. maaliskuuta 2017

151 ⇒ 365

Se, mikä alkoi vajaan puolen vuoden mittaisena projektina täytti eilen täyden vuoden. Tasan vuosi sitten niittasin valmistamani pannan pikkulinnun kaulaan ja alkoi projekti jonka osana tämäkin blogi lopulta sai alkunsa viime kesänä.

Vuosi on ollut monella tavoin erilainen kuin kumpikaan meistä odotti. Varsinaista sessiointia tai "aktiivista" kinkyilyä on ollut paljon arvelemaani vähemmän, mutta samalla D/s-dynamiikka on ollut ehkä aidompaa ja syvempää kuin odotin... Uskallanko edes sanoa... Lähes jopa epäterveeseen saakka.

Silti samalla yhteinen suhde on syventynyt ja muuttunut aivan eri tavoin merkittäväksi kuin vain "projekti" tai vain "pelkkä" D/s-suhde.

Ajoittain on kyllä tuntunut siltä, että "nyt kyllä nakkaan tuon kakaran pellolle ja etsin tilalle jonkun valmiin ja aikuisen..." Ja sitten taas ne hyvät hetket ovat olleet juuri täsmälleen niin hyviä kuin vain voivat olla. Enkä nyt tarkoita edes seksiä :)

On ollut myös mielenkiintoista havaita, miten eri ihmiset (kinkyt) joiden kanssa olen keskustellut vuoden aikana ovat suhtautuneet suhteeseeni hyvin eri tavoin. Joidenkin on ollut erittäin vaikeaa hyväksyä konsensuaalisuuden rajamailla keikkuvaa suhdettani, josta pienellä dramatisoinnilla on helppoa löytää jopa  läheisriippuvuuden ja turvallisuushakuisuuden tms. ei-niin-kivan vivahteita...

Samaan aikaan toiset taas ovat nähneet suhteemme ainutlaatuisena mahdollisuutena meille molemmille.

Itse olen ollut erittäin tyytyväinen siihen kuinka isot asiat ovat asettuneet D/s-dynamiikkaan, samoin arki on ollut erittäin toimivaa. Sen sijaan outoa on ollut havaita kuinka toisaalta stereotyyppisen BDSM-sessioinnin vähentyminen arjen ja startup-kiireiden puristuksessa on tuntunut itselleni vaikeammalta ja paljon suuremmalta asialta kuin olisin osannut ajatellakaan aiemmin. Varsinkin kun teoriassa mahdollisuuksia sessioimiseen olisi "koko ajan".

Samalla kun olen panostanut paljon aikaani pikkulintuun, ovat suhteet muiden lintujen ja toisten naisten kanssa jääneet merkittävästi sivuun. Osa tietysti johtuu ajoituksestakin muuttolintuni palattua taas ulkomaille, mutta ylipäätänsä oma fokukseni on kuluneen vuoden ollut hyvin paljon täällä kotipesässä, mistä olen ajoittain ollut enemmänkin kuin vain huonolla omalla tunnolla.  Silti olen saman aikaisesti huomannut sen antavan itselleni jotain enemmän kuin vain arkea.

Nyt alkavaan uuteen vuoteen lähden rinnallani vahvasti sitoutunut pikkulintu, joka on jo aikoja sitten tottunut pantaansa. Pikkulintuni joka vuoden tapahtumien jälkeen tuntuu asettuneen mukavan määrätietoisesti paikalleen. Pikkulintuni joka parhaillaan viimeistelee lopputyötään tutkintoon. Tutkintoon, jonka pääsykokeisiin hänet nelisen vuotta sitten puoliväkisin pakotin isällisesti ohjasin :)

Mielenkiintoista seuraavaa vuotta odottaen.

-Mr.Inathu

Muistoja vuoden takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti