Miksi pidän kinkykuvaamisesta?

Oltiin taas viikolla pikkulinnun kanssa nauttimassa alkukesän helteistä ja valokuvailemassa luonnon helmassa ja "filmiä paloi" jälleen kerran ihan kivasti. Ainoastaan hyttysten paljous rajoitti luomisvimmaa ja tilanteesta syvempää nauttimista. Aloin kuitenkin miettimään pois lähtiessämme sitä, miksi ja mitä minä saan niin paljon kinkykuvaamisesta? 

En nimittäin ole aina halunnut tehdä sitä. Todella pitkään aikaan en nimenomaan halunnut kuvata kinkyä lainkaan. Tuntui, että kaikki on liian yksilöllistä ja henkilökohtaista tallennettavaksi mitenkään. Muistan usein verranneeni sessioita buddhalaisten munkkien hiekkamandaloihin, siihen miten rakennan uniikin mutta katoavan taideteoksen...

Miksi siis mieleni muuttui kuvaamisen suhteen muutama vuosi sitten? Ja mitä saan kuvaamisesta nykyään? 

Olen harrastanut jonkinasteista valokuvausta kyllä melkein aina ja ensimmäisen digikamerankin hankin jo vuosituhannen vaihteessa, kun ne vielä herättivät suurta ihmetystä ympäristössä. Olen aina pitänyt kauniiden asioiden kuvaamisesta ja valokuvien tilanteiden rakentamisesta. Pienistä yksityiskohdista kuvissa ja jälkikäsittelystä niin, että kuvista tulee pelkkien kuvien sijaan teoksia. Ei siis ihme, että kinkykuvien rakentelu ja sommittelu osuu tuohon samaan luomisen tarpeeseen, mutta miksi vasta nyt?

Mitä on muuttunut?

Yksi asia ainakin lienee sessioinnin ja kuvaamisen tasapainon muutos. Nykyään valokuvaamaan lähdetään ensisijaisesti valokuvaamaan, vaikka lähes aina kuvaus kyllä jossain vaiheessa muuttuukin sessioinniksi :)
Varsinaisista sessioista en oikeastaan ota vieläkään kuvia, vaikka tarkoituksena olisikin käyttää kännykkää siihen tulevaisuudessa entistä enemmän...

Ehkä yksi syy voi olla myös jälkikasvussa. Kun esikoinen syntyi, tuli kuvia otettua päivittäin. Ja kun seuraava lapsi syntyi, oli kuvia vähän niin kuin "pakko" ottaa, ettei nyt tule epäreilua tilannetta, jossa vain esikoista on kuvattu... Ja seurauksena oli lukemattomia kuvia pienistä ihmisistä. Albumeita, seinäkalentereja, valokuvakollaaseja... Kuvaaminen muuttui luomisesta tallentamiseksi ja inspiraatiosta velvollisuudeksi...

Nyt yli vuosikymmen myöhemmin kuvaan yhä paljon lapsiani, mutta velvollisuuden tunne tapahtumien ja kasvun tallentamisesta on selkeästi vähentynyt. Ilo valokuvien "rakentamiseen" on palannut, mutta erityisesti se tuntuu liittyvän kinkykuvaamiseen. Mutta onko kysymys vain luomisen ilon palautumisesta valokuvaamiseen ylipäätänsä vai jostain muustakin? Onko jotain muutakin muuttunut?

Olen harrastanut BDSM-sessiointia tänä keväänä aktiivisesti ja yhtäjaksoisesti 24 vuotta. Tuon ajan olen ollut tiukasti kaapissa suuntautumiseni kanssa, vaikka samanaikaisesti kinky on ollut merkittävä osa arkista elämääni ja elämäntapaani. Oleellinen osa jokaista suhdettani. Ja suoraan sanoen se on alkanut viimeisten vuosien aikana tökkimään koko ajan enemmän ja enemmän... Toki hyvät ystäväni ovat tienneet jo vuosikymmenet, etten ole ihan "normaali", mutta he ovat kaikki niin super-vaniljoita etteivät ole edes vahingossakaan halunneet tietää "yhtään mitään"...

Lisäksi työni puolesta olen joutunut olemaan vielä huomattavasti tiukemmin piilossa, koska työskentelen usein erittäin konservatiivisten asiakkaiden kanssa.

Tämä yli puolen elämän mittainen oman itsensä survominen kaappiin ja kaiken liki "ammattimaisen" kinkyosaamisen pitäminen piilossa, tuntuu vuosi vuodelta vaikeammalta ja vaikeammalta. Kirjoittaminen verkkofoorumeille tuntui omat vuotensa palkitsevalta, mutta sitten sekin alkoi menettää hohtoaan. Ehkä valokuvaaminen, ja tämä blogikin, vastaavat nyt tuohon samaan ulostulemisen tarpeeseen?

Tai ehkä kysymys on vain siitä kuuluisasta neljänkympin kriisistä ja menee ohi ihan kohta :)

Yhtä kaikki, tällä hetkellä kinkykuvaaminen tuntuu mukavalta ja osa kuvistakin on (ainakin omasta mielestäni) ihan kivan näköisiäkin, vaikken kunnollista kuvauskalustoa omistakaan, studiotiloista nyt puhumattakaan...

Mukava lisäbonus on se, että pikkulinnun exhibbarius onneksi voittaa hänen vartalokompleksinsa ja nautimme molemmat niin kuvaamisesta kuin kuvien julkaisemisestakin. Eli vastakin pyrimme lisäilemään tänne ainakin lähes jokaiseen viestiin jonkun pikkuisen kuvatuksen muidenkin iloksi :)

-Mr.Inathu