Valta fetissinä

Tämän artikkelin tarkoituksena on tarkastella valtaa ja sen käyttöä fetissinä ja seksuaalisen mielihyvän tuottajana. Kysymys ei siis ole itse vallasta, eikä sitä onko kiihottuva henkilö vallan käyttäjä, sen kohde tai toiminnan tarkkailija, vaan nimenomaan vallasta kiihottuminen.

Artikkelin avulla toivon, että lukija voisi miettiä, minkälaiset asiat valtaan liittyen juuri häntä kiihottavat ja miksi? Antaa työkalu ymmärtää paremmin omaa seksuaalisuuttaan, sekä välineitä sanallistaa tätä ymmärtämystä myös kumppaneilleen tai potentiaalisille kumppaneilleen. -Mr.Inathu

------------------------------------------------------------

Valta on kiehtova juttu, jonka sanotaan korruptoivan käyttäjänsä sitä tehokkaammin, mitä suurempaan valtaan tämä pääsee käsiksi…

Valta, sen eri muodot ja sen käytön erilaiset ilmentymät koskettavat jokaista meistä, jatkuvasti. Jokainen ihminen käyttää tavalla tai toisella valtaa sekä alistuu vallan käytölle eri muodoissaan jatkuvasti jokapäiväisessä elämässään. Osa ihmisistä nauttii tai jopa juopuu vallastaan, kun taas osa vastustaa henkeen ja vereen itseensä kohdistuvia vallankäytön ilmentymiä.

Osalla ihmisistä on dominoiva luonne, kun taas osalle vallankäyttö voi olla ahdistavaa vastuun kantamista tai vain puhdas pelko- tai puolustusreaktio. Osalle ihmisistä saavutettu valta niin sanotusti kihahtaa nuppiin, kun taas toisille sen mukanaan tuoma vastuu on liikaa kannettavaksi ja se voi jopa polttaa ihmisen loppuun.

Niin ja sitten on vielä se "pieni" joukko ihmisiä, joille valtatai sen käytön ilmentymät aiheuttavat seksuaalista kiihottumista...

Tässä artikkelissa en käsittele itse valtaa käsitteenä lainkaan, koska en tällä kertaa ole kiinnostunut tarkastelemaan valtaa yhteiskunnallisessa tai poliittisessa merkityksessä. En halua myöskään upota sukupuolten välisen vallanjaon loputtomaan suohon, saati vallan käytön poikkeamiin osana persoonallisuutta tai sen häiriöitä. En siis käsittele puhdasta vallanhimoa tai valtaan liittyviä mielenterveyden poikkeamia kuten narsismia, vaan tämän artikkelin tarkoituksena on lähestyä valtaa ja sen käyttöä ainoastaan seksuaalisen mielihyvän lähteenä ja välineenä.

Ei siis esimerkiksi seksuaalista toimintaa vallankäytön välineenä, kuten esimerkiksi raiskaukset osana sodankäyntiä tai sukupuolten välistä valtataistelua.
Ja kun ollaan BDSM/Kinky-kontekstissa, niin tarkennetaan vielä, että mikäli kysymys on kinkystä, on KAIKKI toiminta joko tilanteen tai suhteen tasolla AINA konsensuaalista. Se on ainoa asia, joka erottaa kinkyt väkivaltarikollisista. Pidetään siitä kiinni, eikös :)

Sitten asiaan, ensimmäinen kysymys kuuluu väistämättä: "Mitä on valta?"

Valta on abstraktio, jota on pyritty ymmärtämään vähintään yhtä kauan kuin on kirjoitettua historiaa, joten tyhjentävää vastausta on vaikeaa antaa. Valtaa on siis analysoitava sen ilmenemismuotojen kautta.

Valta tarkoittaa yleisesti jonkun tai jonkin oikeutta tai mahdollisuutta hallita jotakuta, määrätä tai päättää jostakin.” – Wikipedia.

Oman käsitykseni mukaan valtaa voidaan tarkastella neljän eri näkökulman kautta:

  • Vallan perustan
  • Vallan ilmentymien
  • Vallankäytön ilmentymien
  • Vallan symbolien

Aloitetaan vallan perustasta, eli siitä mihin yksilön valta-asema suhteessa toiseen yksilöön voi perustua.



Vallan perusta

Yksilön valta toiseen yksilöön (tai ryhmään) voi perustua yhteen tai useampaan seuraavista asioista:

  1. Yksilön persoonaan: henkisiin ominaisuuksiin, persoonaan ja luonteenpiirteisiin, kuten karismaan, oma-aloitteisuuteen, itsetuntoon, hallitsevuuteen jne...

  1. Yksilön ominaisuuksiin: kykyihin, osaamiseen ja kokemukseen tai taloudelliseen toimintakykyyn sekä myös fyysisiin ominaisuuksiin kuten pystyvyyteen esim. puhtaaseen fyysiseen voimaan.

  1. Yksilön asemaan: organisaatiossa, yhteiskunnassa tai yhteisössä. Se voi perustua myös valta-asemaa määrittelevään sopimukseen kuten perustuslaki, työsopimus tai vaikka yhteinen päätös kahden yksilön välillä.

Asemaan perustuvaa valtaa on kuitenkin olemassa vain asemasta sovituissa kehyksissä, eivätkä kaikki varsinkaan kinky-kontekstissa miellä sellaista "sovittua" valtaa "aidoksi" vallaksi. Mutta terve seksuaalinen vallan käyttö perustuu AINA siihen, että yksilöiden valta-asemat suhteessa toisiinsa ovat sovittuja – konsensuaalisia.

  1. Seurauksen vaikutukseen: positiiviseen palkitsevaan ja saavuttavaan tai negatiiviseen, rankaisevaan ja menettävään vaikutukseen. Tähän perustuvat mm. eläinten kasvatuksen teoriat, niin kovat kuin pehmeätkin. Tähän perustuu voimalla tai pelolla hallitseminen... Mutta myös luottamuksella ja rakkaudella hallitseminen.

Seurauksen vaikutukseen perustuva valta rakentuu toiminnan seuraamuksiin tai niiden uhkaan/lupaukseen. Vallankäytön kohde tietää, mitä toiminnasta seuraa ja mukautuu toistuviin seuraamuksiin siten, ettei seuraamuksia enää välttämättä tarvita, vaan valta perustuu seuraamusten pelkoon tai niiden odotukseen.

Vallan ilmeneminen

Fetisistille vallan perusta ei kuitenkaan välttämättä ole niin merkittävä tekijä, kuin vallan ilmeneminen tai jopa erilaiset sisäistetyn vallan symbolit. Vallan ilmenemismuotoja yhden määritelmän mukaan ovat (Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg):

  1. Vastustuksen murtaminen, jossa saadaan toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla hänen vastustuksestaan huolimatta. Näitä tapoja voivat olla niin kovat kuin pehmeätkin tavat: uhkauksesta, kiristämisestä ja pakottamisesta palkitsemiseen, lobbaukseen ja ihailuun saakka.

  1. Toimintavaihtoehtojen rajoittaminen, jossa vähennetään – tai parannetaan – vallan alaisen yksilön valintojen vaihtoehtoja ja tällä tavalla saadaan toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla. Jokainen valtafetisisti tietää kyllä, kuinka suloisen ihanaa on, kun tarjolla on enää vain "huonoja" vaihtoehtoja, joista valita ;)

  1. Asenteiden ja arvojen muuttaminen, jossa pyritään vaikuttamaan vallanalaisen henkilön mieltymyksiin ja muuttamaan hänen asenteitaan tekoa tai vallankäyttäjää kohtaan. Kun kinkyssä puhutaan asenteiden ja arvojen muuttamisesta, aletaan lähestyä aluetta, jossa hyvin helposti kolkutellaan jo konsensuaalisuuden rajoja ja siirrytään filosofian puolelle, koska elämänarvoihin kajoaminen voi olla yksilölle äärimmäisintä vallankäyttöä – Jota ei koskaan pitäisi tehdä vain koska siihen pystyy. IMHO.

  1. Sisäistetty valta. Kun valta muuttuu oikeudeksi ja tottelemisvelvollisuudeksi, on kyse sisäistetystä vallasta. Vallanalainen ajattelee, että hänen on velvollisuus totella, ja vallankäyttäjä taas pitää valtaa oikeutenaan. Sisäistettyyn valtaa liittyvät useimmiten ne haasteet, joihin sortuvat valta-asemastaan humaltuneet tai mieleltään epäterveet vallan käyttäjät. He, jotka eivät joko muista tai ymmärrä miten yksilön asemaan perustuva valta-asetelma on syntynyt. 

    Esimerkiksi 2-vuotias lapsi tai psykopaattinen narsisti eivät kumpikaan pysty ymmärtämään mitään muuta valta-asetelmaa kuin sen, jossa he itse päättävät kaikesta suhteessa kaikkeen ja ovat omassa mielessään siihen täysin oikeutettuja.

Osa ihmisistä kokee erilaisten asioiden automaattisesti antavan heille sisäistetyn vallan suhteessa muihin esim. sukupuolen, uskonnon tai yhteiskunnallisen asemansa myötä – tai vaikkapa D/s-roolin. Näille surullisille yksilöille on jäänyt ymmärtämättä se, ettei sisäistettyä valtaa voi saavuttaa ottamalla jonkin roolin ja vaatimalla. Sisäistetty valta muodostuu aina vasta ajan ja kokemusten myötä, se on AINA ansaittava tavalla tai toisella.
Alkaako kuulostaa tutulta ;)

Silti tarvitsemme vielä yhden tylsän listan tähän lisää... 


Vallankäytön ilmentymät

Kuten alussa totesin, valtaa on saada toinen henkilö tai ryhmä toimimaan oman tahdon mukaisesti. Vallankäyttö ja sen erilaiset ilmenemismuodot ovat sitä, mikä konkretisoi vallan suhteessa toiseen ihmiseen ts. vallankäytön ilmentymät voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia asioita, joilla toisen toimintaan vaikutetaan. Vallankäytön ilmentymiä on lähes loputtomasti,  tähän olen ryhmitellyt muutamia, kinkynkin kannalta oleellisimpia:

  1. Väkivalta, väkivallan uhka, kiristäminen ja pakottaminen, sekä fyysinen että psyykkinen.
  2. Palkitseminen, suostuttelu, manipulointi ja lahjonta.
  3. Säännöttäminen, rajoittaminen, käskyttäminen, ohjeistaminen ja kouluttaminen.
  4. Nöyryyttäminen, häpäiseminen, nolaaminen ja väheksyminen.
  5. Huomion antaminen, jakaminen, rajoittaminen ja huomiotta jättäminen.
  6. Hyväksi käyttäminen, hyödyntäminen, antaminen ja auttaminen.

Nyt, kun kysymys on seksuaalisen mielihyvän ja kiihottumisen näkökulmasta, tulee kokonaisuudesta mielenkiintoinen, erityisesti kun huomioidaan nämä esittelemäni kolme asiaa: vallan perusta, vallan ilmeneminen ja vallankäytön ilmentymät. Ai miksikö? Koska ihmisellä saattaa olla fetissi joko vain yhteen edellä mainituista tai sitten mihin hyvänsä niiden yhdistelmään, mutta ei automaattisesti kaikkiin niistä.

Niin ja tässä yhteydessä "fetissin" käsitteenä katson tarkoittavan:
asiaa tai esinettä, joka aiheuttaa yksilölle merkittävää seksuaalista kiihotusta, mielihyvää ja tyydytystä.

Eli fetissiksi asia muodostuu silloin, kun sen aiheuttama seksuaalinen mielihyvä on yksilölle selkeästi merkittävä tai jopa perustarve, jota ilman seksuaalisen tyydytyksen saavuttaminen on vaikeaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että seksuaaliset mieltymykset ovat yksilöllisiä ja samatkin asiat voivat aiheuttaa eri tasoista seksuaalista mielihyvää ja tyydytystä eri henkilöille ja ilman että ne ovat heille fetissejä. Edellä esitetty näkemys on siinä mielessä mukava, että mikäli se hyväksytään, se poistaatarpeen eritellä D/s-harrastajat fetisisteistä, koska ainakin osalle D/s-ihmisistä kysymys on minun näkemykseni mukaan vallasta fetissinä.



Vallan symbolit

Valtafetisistille, joka tuntee voimakasta kiihottumista vallankäytön ilmentymistä, voi osa vallankäytön ilmentymistä nousta symboliselle tasolle ja tällöin fetissi saattaa muodostua suoraan sisäistetyn vallan käytön symboliin esim. univormuun, liituraitapukuun, tuliaseeseen, veitseen, karttakeppiin tai vaikkapa pelkkään titteliin… ”Kutsu mua rehtoriks!” ;)

Siinä missä symboli voi ilmentää valtaa ja erityisesti sisäistettyä valtaa, toimii symboli myös suoraan perinteisen fetissin kohteena, mutta mielenkiintoista on ollut keskustella mm. univormufetisistien kanssa ja syväanalysoida sitä mistä fetissi kumpuaa. Lähes poikkeuksetta tuntuu, että taustalla on nimenomaan voimakas valtafetissi, joka on kiteytynyt tuohon vallan symboliin.

Väistämättäkin tuosta havainnosta on kasvanut uteliaisuus siihen, mistä kumpuavat materiaali- ja asustefetissit yleisemminkin? Kuinka suuressa roolissa valtadynamiikka on niiden taustallaylipäätään? Ja toinen mielenkiintoinen ajatus on fobioiden voittamisesta nouseva itsevarmuus ja sen mukanaan tuoma valta hallita itseään, vallan käyttöä tavallaan sekin ;)

Persoona vs. Seksuaalisuus

No mitä sitten tarkoittaa olla vallasta tai sen käytöstä seksuaalisesti kiihottuva?
Kuten jo alku näytti, valta on hyvin monimutkainen kokonaisuus, joka on elämässämme jatkuvasti muodossa tai toisessa läsnä, joten asiat eivät ainakaan ole mustavalkoisia. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa sen kummemmin kuin parempaa tai huonompaakaan. On vain valtava määrä erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä, jotka eivät aina välttämättä osu yksiin... Stereotypioin seuraavassa neljä kaikille tuttua perusryhmää:

  1. Persoonaltaan dominoiva & Seksuaalisesti alistuva (PD&SA): Tämä on se todellista valtaa käyttävä yritysjohtaja, jolle koko maailma on osteri. Henkilö, joka vapaa-ajallaan pukeutuu vastakkaisen sukupuolen alusvaatteisiin ja antaa ammattimaisen dominoivan häpäistä ja nöyryyttää itseään. Jos joku ei ole nähnyt tämän tyypin stereotypiaa lukemattomissa populäärikulttuurin yhteyksissä, niin aika tynnyrissä on tullut kasvettua :D

  1. Persoonaltaan alistuva & Seksuaalisesti dominoiva (PA&SD): Tämä on se hiljainen kirjaston harmaavarpunen, joka arjessaan vetäytyy pois kaikkien tieltä ja antaa aina tilaa. Hän ei uskalla nousta vastustamaan tai kyseenalaistamaan, vaan nauttii siitä, ettei hänen tarvitse tehdä päätöksiä tai kantaa vastuuta. Ja iltaisin hän sitten pukeutuu lateksiin ja antaa piiskan viuhua. Tämänkin stereotyypin tuntevat kaikki kiitos populäärikulttuurin.

  1. Persoonaltaan dominoiva & Seksuaalisesti dominoiva (PD&SD): Tämä on se karismaattinen ja ehkä hiljainenkin tyyppi, joka ei työnnä itseään esille, mutta hallitsee tilan kuin tilan. Hän on se tosimaailman alfa, jonka ei tarvitse tehdä itsestään numeroa... Tai sitten se itseään täynnä oleva jurpo, joka on niin saatanan ärsyttävän itsevarma ja röyhkeä että... 

    Narsistinen tai psykopaattinen henkilö voi helposti identifioitua PD/SD-henkilöksi, mutta silloin kysymys on todennäköisemmin siitä, että henkilö käyttää seksiä vallan välineenä sen sijaan että valta olisi hänelle seksuaalisen kiihotuksen lähde.

  1. Persoonaltaan alistuva & Seksuaalisesti alistuva (PA&SA): Tiskirätti, kynnysmatto, hyväksikäytetty. Tämä tyyppi näyttää päätyvän suhteissaan aina yhteen epämiellyttävien tyyppien kanssa ja näyttää aina pääosin väärinkäytetyltä ja -kohdellulta. Väärien ihmisten kanssa hänen elämänsä on helvettiä, mutta oikeiden kanssa… TAIVAS – Molemmille ;)

Ja siis yksilöllisten ominaisuuksien lisäksi pitäisi vielä huomioida sekin, miten valtafetissi voi samaan aikaan kohdistua niin vallan perustaan, vallan ilmenemiseen kuin vallankäytön ilmentymiinkin tai ehkä vain ainoastaan vallan symboleihin... Menikö vaikeaksi? Käytetäänpä taas esimerkkiä, mutta mennään nyt käänteisessä järjestyksessä niin hitaammatkin pysyvät kyydissä :)

 


Vallankäytön ilmentymät ja seksuaalinen kiihottuminen

Jos ajatellaan ettei henkilö kiihotu vallasta itsessään, vaan pelkästään vallankäytön ilmentymistä, niin mistä henkilö silloin itseasiassa kiihottuu?

Masokisti kiihottuu kivusta. Valtafetisisti taas voi kyllä kiihottua kokiessaan kipua, mutta ei automaattisesti vain kivun itsensä vuoksi, vaan esimerkiksi puhtaasti vain antautuessaan tilaan jossa toisella henkilöllä on valta tuottaa hänelle kipua. Kiihotus sellaisessa tilanteessa saattaakin tulla valta-asetelmasta, ei itse kivusta. Toisaalta myös kipu voidaan kokea vallankäytön ilmentymänä.

Samoin henkilö, joka kiihottuu käyttäessään voimaa ja väkivaltaa voi sadistin sijaan ollakin valtafetisisti, mikäli kiihotuksen lähde ei olekaan itse kivun tuottaminen toiselle, vaan valta-asetelma, jossa on mahdollista tuottaa kipua toiselle. Mikään ei tietenkään estä ihmistä olemasta samanaikaisesti sekä sadisti/masokisti että valtafetisisti. Molempi parempi, kai :)

Lisäksi valtaa käytetään helposti seksin saamiseen ilman että valta itsessään aiheuttaa kiihottumista. Tällöin kysymyksessä ei ole valtafetissi, vaan ainoastaan keino saada seksiä. Tällaisessa tilanteessa liikutaan helposti konsensuaalisuuden rajamailla, jopa vaikka vallankäytön kohde itse nauttisikin valtafetissistä. 

Konsensuaalisuuden raja voi olla veteen piirretty, jos valta-asetelma perustuu esimerkiksi taloudelliseen valtaan tai henkiseen kyvykkyyseroon, mutta jos valta perustuukin esimerkiksi virka-asemaan tai väkivaltaan (fyysiseen tai henkiseen), ollaan jo selkeästi ei-konsensuaalisessa vallankäytössä.

Valtafetisistejä yhdistää se, että he tuntevat kiihottavan toiminnan ilmentävän vallan käyttämistä. Heille vallankäytön taustalla on aina sisälle rakennettu ajatus valta-asetelmasta. Osalle  kiihottuminen ei edellytä vallan perustaa vaan heille riittää se, että valta ilmenee tavalla tai toisella, jopa pelkkinä vallan käytön ilmentyminä tai ehkä jopa vain pelkästään niiden symboleina.

Vaikka vallan perusta ja jopa sen ilmeneminen puuttuisivat ja jäljellä olisi vain täysin konsensuaalisesti luotu tilanne, jossa jäljellä on vain toimintoja tai esineitä jotka ilmaisevat vallan käyttöä, ovat yksilön tunteet silti todellisia ja aitoja. Jopa silloinkin kun vallankäyttöä tekevä ihminen olisi palkattu tuottamaan niitä, eli itseasiassa palvelemaan kohdetta. Vaikka tosimaailman valta olisi täysin vallankäytön ilmentymien kohteella itsellään, silti kohde itse voi nauttia vallankäytön ilmentymien luomasta kiihottumisesta. Aika upeaa, eikö totta :)

Entä sitten, jos henkilö kiihottuukin vain pelkistä vallan ilmentymistä, niin mistä hän silloin kiihottuu?
 
Käsittelin jo edellä sisäistettyä valtaa, mutta palaan siihen esimerkissä, koska se on niin paljon esillä juuri D/s-kontekstissa. Usein D-ihmiset, erityisesti myös persoonaltaan dominoivat tahtoisivat alistuvien "sisäistävän" heidän valtansa suoraan. Tällainen D-ihminen saa tyydytystä nähdessään oman valtansa ilmentymän, sisäistetyn vallan, toisessa ihmisessä. Tätä prosessia on kuitenkin hyvin vaikeaa nopeuttaa, koska kuten sanottua: sisäistetty valta on tosiaan SISÄISTETTYÄ valtaa ja jokainen ihminen sisäistää toisen valta-aseman yksilöllisesti, jos koskaan.

Erityisesti haastavaa vallan sisäistäminen voi olla, jos alistuva on itse enemmänkin kallellaan vallankäytön ilmentymiin kuin sisäistettyyn valtaan. Sitten taas ihmiset, jotka eivät kiihotu vallan ilmentymistä vaan ainoastaan vallankäytön ilmentymistä tai symboleista, tuskin kiihottuvat vain siitä että toisella on hallussaan (näennäinen) itse julistettuun rooliin perustuva valta-asetelma, omassa päässään.

Toisaalta henkilö, jota taas kiihottaa alistua tai tulla alistetuksi (nämäkin ovat eri asioita) vallan ilmentymän kautta, esimerkiksi tietynkaltaisen toiminnan tai tilanteen yhteydessä, voi saada valtavasti nautintoa, jos myös alistaja ymmärtää keskittyä vai tilanteeseen ja sen luomaan valta-eroon. Tällainen tilanne on tyypillisesti sessio, jolla on selkeä alku ja loppu ja jonka aikana luodaan väliaikainen valta-kupla osallisten välille.

Entä sitten, jos henkilö kiihottuukin ainoastaan vallan perustasta? Tämä on helppoa :)
Tässä tilanteessa kiihotutaan toisesta ihmisestä itsessään. Ihmisen persoonasta, ominaisuuksista ja kyvyistä tai ehkä vain tämän asemasta. Vallan perustaan liittyvä kiihottuminen on OMASTA MIELESTÄNI hyvin pitkälle sitä, mitä kutsutaan kemioiksi. Toki kemiat voivat toimia vallan ilmentymienkin tasolla tai pelkkien vallankäytön ilmentymienkin, mutta kun puhutaan suhteista ja jatkuvuudesta – muustakin kuin "pelkistä" sessioista – tullaan alueelle jossa D/s-asetelmalle tulee olla myös henkilötasolle ylettyviä yhteensopivuuksia. PD&SA ei vaan toimi edes PA&SA-tyypin kanssa, koska seksuaalisen kiihottumisen yhteensopivuus puuttuu.

Toisaalta jos pelkkä vallan perusta riittää seksuaaliseen kiihottumiseen, ollaan suhteessa jossa toinen osapuoli saattaa mennä jopa henkilöpalvonnan tasolle (hyvässä ja huonossa), mikäli kohteen ominaisuudet ovat luontaisia ja läsnä kaiken aikaa. Tällainen suhde voi muodostua jopa kohteelle rasitteeksi, jos suhteeseen liittyy palvovan henkilön puolelta menettämisen pelkoa, mustasukkaisuutta ja läheisriippuvuutta. Toisaalta, en tiedä voiko pelkkään vallan perustaan perustuvaa tilannetta olla olemassakaan muutoin kuin teoreettisena, koska väittäisin että mikäli henkilön vallan perusta kiihottaa, niin silloin kiihottavat myös ko. henkilön muut vallan ilmentymät ja erityisesti hänen vallan käyttönsä.

Yhteenveto

Jokainen valta-fetisisti on yksilö, jolla on yksilölliset mieltymykset ja kiihotuksen kohteet vallasta ja sen käytöstä. Harva ihminen on kuten viimeisimmät esimerkkini, kiihottunut vain yhdestä vaan kaikki menevät tavalla tai toisella sekaisin. Lisäksi kiihotuksen kohteet ovat vain osa yksilön mieltymyksiä ja fetissejä ja lisäksi mukana on todennäköisesti vielä valtava määrä aivan muita kuin valtaan liittyviä mieltymyksiä ja fetissejäkin. Joten onko oikeastaan mitään yhteen vedettävää?

Mielestäni on :)

Oleellisinta on ymmärtää valtaan ja sen käyttöön liittyvissä seksuaalisissa mieltymyksissä se, ettei ole olemassa mitään oikeaa tai väärää, ei ole olemassa parempaa tai huonompaa yleistystä. On olemassa vain yksilöllisiä tarpeita ja jo pelkästään D/s-alueellakin niitä on lähes loputtoman paljon erilaisia.

Oikeastaan tiivistettynä oleellista on ainoastaan se, kiihottaako tai tyydyttääkö valtaan liittyvä toiminta seksuaalisesti kaikkia osapuolia.

Toinen oleellinen havainto on vielä se, ettei ihmisen (omia tai toisen)seksuaalisten mieltymysten kohteita voi muuttaa, ei vaikka kuinka olisi vallassa ja haluaisi tai vaikka itse mitä hyvänsä itseltään toivoisi. Jos ei vain kiihotu vallan perustasta, tuskin tulee siitä koskaan kiihottumaankaan, ei vaikka kuinka mestaroisi.

Toisaalta suurin osa ihmisistä (jos kukaan) ei ole tietoinen siitä, mitkä kaikki "jutut" soittelevat heidän kellojaan, joten tutkimusmatkailua ja kokeilemista vain avoimin mielin ja konsensuaalisessa kontekstissa, niin sieltä mielen syvyyksistä voi löytyä vaikka mitä herkkuja ;)

-Mr.Inathu

4 kommenttia:

  1. Olisiko nämä klovni ilmiöt valtafetissien aikaan saannoksia?

    VastaaPoista
  2. Enpä usko, luulenpa että kysymyksessä on "Pystyn vaikuttamaan toisiin ihmisiin, olen siis olemassa!" -ilmiö. Samaan ilmiöön törmää usein myös nettipalstoilla trollaamassa ;)

    VastaaPoista
  3. Päädyin tänne lukemaan näitä vanhoja tekstejä miettiessäni omaa D/s-suhdettani ja suhdettani valtaan ja myös omistukseen, joka taitaa itselläni jäädä vain haaveeksi persoonallisten ja terveydellisten syiden takia. Tää oli todella hyvä teksti ja auttaa hahmottamaan omia juttuja. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kiitos palautteestasi elanor :)
    Ja mahtavaa, että näistä vanhoistakin artikkeleista on yhä iloa uusille lukijoille :)

    VastaaPoista